Loppusanat

Tiistaina 11.10. parkkeerasimme pyllymme Air Berlinin sillipurkin penkkiin lopullisena päämääränä Helsinki-Vantaa. Tsägä kävi, että kone oli vain puolillaan ja saimme neljän penkin rivin kokonaan omaan käyttöön. Matka pois tulvien alta sujuu siis hiukan normaalia väljemmissä merkeissä. Keskiviikon vastaisena yönä klo 01 koputtelimme äitini oveen ja torstaina juna vei meidät Varkauteen jatkamaan Spiidin suvun yllättämistä. Molempien äidit selvisivät shokista ilman nitroja, mutta hyvin varjeltu salaisuus paluustamme aiheutti kunnon yllärit kaikille. Meitä kun ei odotettu kotiin vielä muutamaan kuukauteen.

Reissumme on ollut mahtava ja joka pennin arvoinen. Pennejä kuitenkin on rajallinen määrä ja päätimme rajan olevan nyt. Ajoitus kelin suhteen ei ole parhaita mahdollisia, mutta onhan noita talvia paleltu ennenkin. Reissu oli molemmille ensimmäinen reppureissu ja opimme ainakin sen, ettei meidän kannata suunnitella yli 6 kk matkoja jatkossa. Balilla alkoi olla molemmilla mielenkiinto uusiin paikkoihin aika nollilla, siksipä viime kuukaudet on ollut nimenomaan lomailua eikä matkustamista. Australia ja Uusi-Seelanti, joihin ei tällä rundilla mitkään rahkeet olisi riittäneet, jäävät odottamaan seuraavaa reissuinnostusta. Onhan sillä listalla toki jo Etelä-Amerikka ja Kuubakin.

Matkailu ilman sitovaa aikataulua ja budjettia on ollut mahtavaa. Suomea osaa taas arvostaa monessa asiassa paljon enemmän kuin normiarjen turruttamana uskoikaan. Maailmastakin on oppinut uusia asioita ja sen myötä myös itsestään. Ns. alemman elintason maissa ihmiset nauttivat elämästään vaikka asuisivat aaltopeltitalossa kun taas länkkäreissä vaan tuijotetaan maallisen omaisuuden määrään ja omaan statukseen. Noin niinkuin rankasti yleistäen. Olen aiemminkin viihtynyt kerrostaloyksiössä, mutta nyt unelmoin vielä vähemmän isosta talosta. Mitä niillä ylimääräisillä huoneilla oikeasti kuuluu tehdä? Ennen matkaa karsittiin molempien vaatekaappien sisällöt turhuuksista ja kulahduksista, mutta eipä kummemmin ole tarvinnut uusia kuteita ostaa. Vähemmän on enemmän, sano.

Kysymys, johon on saanut vastata jo aika monta kertaa: mikä oli siistein paikka? Vastaus, jonka molemmat ovat sanoneet jo aika monta kertaa: maana Meksiko, maisemina Amerikka. Meksikoon voisimme kuvitella ehkä muuttavamme, etenkin Chiapasin rannoille. Kunhan osaisivat siellä pohjoisemmassa lopettaa huumeista sotimisen. Reppumatkailu maassa on helppoa, bussit ovat ehjiä (toki niitä rupuisiakin kunnon extreme-matkailijalle löytyy) ja ajallaan. Siinä asiassa mañana-meiningistä ei ollut merkkiäkään. Fiilis oli koko maassa, paitsi siellä Riviera Mayalla, kohdallaan. Amerikan Yhdysvaltoihin taas kumpaakaan meistä ei saisi muuttamaan varmaankaan mistään hinnasta, mutta upeaa luontoa voisimme uudelleenkin lähteä ihailemaan. On vaikea sanoa mikä Jenkkilässä niin kovasti tökkii, mutta jotenkin siellä huomasi ärsyyntyvänsä monista asioista, jotka muissa "sivistysvaltioissa" on hoidettu epä-ärsyttävästi.

Hongkong toimii uudemmankin kerran kaupunkikohteena, samoin kuin Kuala Lumpur. Molemmissa näkyy brittihallinnon jäljet hyvänä sekoituksena Aasiaa ja Eurooppaa. Loputkin Malesiasta voisi olla asiallista käydä tarkistamassa. Indonesiasta jäi rapiat 300 saarta käymättä, mutta Gilejä hienompaa rantaparatiisiä on vaikeaa kuvitella. Toki sielläkin turismi tekee enemmän ja enemmän tuloaan, ehkei enää 10 vuoden kuluttua olekaan niin rauhallista. Balia emme jaksaneet oikein kiertää, mutta jos olisimme niin olisi ollut skootteri pyllyn alla ja huristeltu saarta ympäri. Ei siitä saaresta muuten mitään kunnon kuvaa saa. Thaimaan vierailu rajoittui aika muutamiin paikkoihin laiskojen lomailessa, mutta ihan hyvä kuva maasta silti jäi. Varkaudessa itse asiassa lueskelin uusinta Anna-lehteä. Siinä oli juttu Thaimaasta ja toimittaja oli kiteyttänyt aika hyvin sen mitä itselläkin olisi maasta sanottavaa. Lukekaa siis lehdestä.

Hienointa oli ehdottomasti vuoret (joita tuntuu olevan kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Niin ja Hollannissa.) ja muutamat kanjonit Jenkeissä. Grand Canyon ei ainakaan omalle top 5:lle edes pääse. Onhan se helkkarin iso reikä, mutta muuten tylsä. Bryce Canyon menee puhtaasti kärkeen punaisine hoodooineen. Vau. Ehkä on jo käynyt selväksi, että hienoimmat biitsit löytyivät Gileiltä, mutta Meksikon rannat ovat hyvänä kakkosena. Kulttuurit olivat yhtälailla kiehtovia, niitä ei osaa laittaa järjestykseen. Mutta jos joku uskonto olisi pakko valita omakseen niin heittäytyisin Buddhan faniksi.

Matkalla nähty kurjuus ja kodittomuus oli todella masentavaa. Ihminen on ihmiselle susi sanotaan, eikä turhaan. Jenkeissä ja Thaikuissa näkyi se yhteinen nimittäjä, että vaikka talo olisi kaatumaisillaan pihassa on uusin ja suurin auto mikä kaupasta irtosi. Prioriteetit järjestyksessä? Autokansaa molemmat, sillä kävelevät turistit herättivät kummastusta yhtälailla.

Maita emme valloittaneet kuin kuusi, mutta paikkoja sitäkin enemmän. Ei sillä, että tarkoituksena oli kerätä leimoja passiin vaan nimenomaan nähdä maailman maita. Paljon nähtiin, mutta paljon on vielä näkemättä. Seuraava vuosi ainakin katsellaan kotiseudun maisemia ja totutellaan taas työelämään. Mutta ehkä hiukan uusin silmin. Ehkä.

Kiitämme toisiamme parhaasta matkaseurasta ja kaikkia hyviä tyyppejä, jotka kohtasimme matkoillamme.

Spiidi & Lottis kuittaa.

11.10.11 Bangkok, Thaimaa

Maanantaiaamuna sanottiin heipat löhölomailulle ja päästiin vihdoin röyhelöverhoisen bussin kyytiin. Suuntana Bangkok, tavoitteena päästä sinne ja sieltä pois ennen kuin koko stadi on tulvan vallassa. Kolmen euron bussilippuun sisältyi eväät ja telkkariohjelma. Pulla tosin sisälsi thaimaalaiseen tapaan jotakin hyvin imelää töhnää ja telkkaria katsottiin thaimaalaiseen tapaan volat kaakossa. Mutta hinta-sisältösuhde oli silti miljoonasti parempi kuin EBllä. Klaengista bussin kyytiin oli noussut myös oranssiin kaapuun pukeutunut vanha munkki, jolla oli tupsullinen pipo vaatteen kanssa sävy sävyyn. Totaalisen katu-uskottavuuden herra tosin tienasi kaivaessaan kaapunsa salataskuista esiin vaaleanpunaisella blingbling-kuorella koristetun Nokian kosketusnäyttöpuhelimen ja pisti popit korviin. Jo aamulla alkanut kaatosade alkoi helpottaa, mutta Bangkokia lähestyessämme alkoi näkyä pahoin tulvineita alueita, eikä sillä alueella edes ollut vielä hätää.

Kuvia lisää

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p28/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p29/

- Spiidi

09.10.11 Mae Phim, Thaimaa

Lauantai-aamuna herätyskello pirisi niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin 03.45, hädin tuskin oltiin edes ehditty nukahtaa. Vajaan tunnin päästä olimme jo JPn kyydissä nokka kohti Bangkokia ja Mae Phimiä. Ihan kun pimeys ei olisi ollut tarpeeksi mukavaa niin taivaskin repesi ja vettä tuli niinkuin Thaimaassa kuuluukin: kaatamalla. Nelisen tuntia ajettuamme pysähdyttiin aamukaffelle, mutta kuskilla oli vauhti päällä eikä pysähdytty ennen Bangkokia kuin parille vessatauolle. Bangkokissa pysähdyttiinkin sitten hiukan tukevammin. Matkalla oli ollut tietyö, jonka aiheuttamat kuopat oli merkattu todella kehnosti ja yhteen kuopan reunaan auto olikin kolahtanut karun kuuloisesti. Juuri ennen lentokentälle saapumista vaihteet rupesivat kenkkuilemaan ihan toden teolla ja suunnitelmiin oli mitä ilmeisemmin tulossa muutos. JPn kaveri, jonka kanssa hän oli treffaamassa työasioiden puitteissa, sattuu asumaan Honda-korjaamon vieressä ja hoppa hinautettiin sinne. Spiidi ja minä olimme kuitenkin ottaneet kamamme autosta, sillä tarkoitus oli edetä Mae Phimiin saakka ja jäimme lentokentälle ihmettelemään kuljetusvaihtoehtoja. Siinä vaiheessa matkaa oli taitettu jo tuhantisen kilometriä eli vajaat 12 tuntia. Henkisesti kun oltiin valmistauduttu vain automatkailuun ajatus bussista ei napannut. Soitin Villa Fabellan taloisännälle Chaleelle ja mies tuli noutamaan meidät kentältä hyvin lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Pelastava enkeli! Vaikkakin matkan kustannukset hiukan sen kyydin myötä nousivatkin. Villa Fabella odotti väsyneitä matkaajia eikä unta juuri tarvinnut houkutella.

Läjä uusia kuvia

Lisää kuvia matkan varrelta löytyy alla olevista osoitteista.

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p22/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p23/

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p24/

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p25/

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p26/

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p27/

- Spiidi

16.09.11 Phuket, Thaimaa, osa 3

Malesiasta paluun jälkeiset kolme päivää meni Spiidillä itseään parannellessa ja mulla seuraneitinä. Hyvin tuntui antibiootti tulehdukseen purevan, sillä lauantain jälkeen mies selvisi yöstä palelematta vaikka nukkui ilman verkkareita ja kahta peittoa. Hyvähyvä.

Keskiviikkona odottelimme jälleen Jeania Ankkurissa, mutta ukkeli oli taas myöhässä. Tällä kertaa syyn sai niskoilleen Bangkok - Phuket -bussi, joka oli tuttuun thaikkutapaan suunnilleen aikataulussa (lue: kaikkinensa 3 tuntia myöhässä). Iltaa istuttiin JPn terassilla Shanghaita läiskien, jonka ilosanomaa ollaan levitetty ympäri maailmaa. Heh.

03.09.11 Kuala Lumpur, Malesia

Yläkertalaisemme tuntuu olevan vannoutunut Sing Starin harrastaja, aivan kuin kadun toisella puolella olevasta karaokebaarista kantautuvat sulosoinnut eivät muistuttaisi tarpeeksi, siitä että olemme Thaimaassa, jossa kaikki haluavat laulaa. Antaa mennä vaan, jos oikea nuotti löytyy useammin kuin väärä. Yläkerran daami on kuitenkin turhan mieltynyt samaan biisiin. Scorpionsin Still Loving You:ta kailotettiin ensin päivällä, sitten illalla ja sitten vielä joskus puolen yön jälkeen. Kun kyseessä oli taas sadepäivä niin koko tämän konsertin oli tietenkin todistamassa. Argh. Seuraavana päivänä biisi pyörähti soimaan ihan ihmisten aikoihin, mutta edellisen päivän treenit, joissa melkein jo päästiin siihen yhteen korkeaan nuottiin, muttei sitten kuitenkaan ihan, niin että siinä kohdin aloitettiin taas alusta, olivat liian tuoreena muistissa. Toimin siis hyvien tapojen vastaisesti ja karjaisin naiselle, että pitäisi jo suunsa kiinni tai opettelisi laulamaan. Hups... Mutta hei, rajansa minunkin sietokyvylläni. Daami flippasikin sitten pahemman kerran ja kiljui sydämensä kyllyydestä "f*uck bitch shut up" uudelleen ja uudelleen kunnes tuli parin sekunnin tauko ja "shit!". Heh. Provosointiyritys, eli miespuoleisen kaverin kanssa täyteen ääneen kiljuttu Still loving you ei enää saanut minua alentumaan uusiin solvauksiin, joten hetken päästä yläkerran ovi kolahti ja siunattu kiekumattomuus valtasi talon. Ei uskoisi miten monella eri tavalla kyseiseen biisiin saa sisällytettyä tappouhkauksen vain muutamaa sanaa vaihtamalla, nimimerkillä Yön ei-niin-hiljaisina tunteina.

30.08.11 Phuket, Thaimaa, osa 2

Perjantaiaamuyöllä Sini suunti lentokentälle ja takaisin Balille. Aamulla ihmisten aikaan mekin pakkasimme kamamme JPn nurkista ja kävelimme vuokrahuoneelle vajaan kilsan päähän. Onpahan JPllä taas koti ihan kokonaan itsellään kun palaa Malesiasta. Meidän home sweet home seuraavan kuukauden ajan on noin 15 neliön vaaleansininen huone. Sweet indeed.

18.08.11 Koh Phi Phi & Krabi Town, Thaimaa

Tyttöjen viikko alkakoon! Ja poikien tietty kanssa. Jeep oli hommannut Sinille ja mulle liput Phuket-Phi Phi-Krabi ja keskiviikkona minibussi noukki meidät kyytiin läheisen hotellin edestä. Phuket Townin satamassa kuski hutoi, että tuolta lippu ja liput löytyivätkin, kun meille oli ensin tyrkytetty jonkun kiinalaisen lippuja. Näytetäänkö me muka kiinalaisilta? Vene, laiva, mikä lienee paatti oli 60-luvulla valmistetun näköinen, mutta keli oli onneksi tyyni, joten suurempia pelkotiloja ei ehtinyt esiintyä parin tunnin matkalla.

09.08.11 Phuket, Thaimaa, osa 1

Perjantaiaamuna otettiin taksi alle ja suunnattiin lentokentälle. Balin ainut luotettava taksifirma, Blue Bird, sai tosin hiukan ikävää postia keikan jälkeen. Kuski vaatimalla vaati, että me maksetaan 15 000 rupian parkkimaksu. Sini kuitenkin tiesi ettei sitä kuulu maksaa, mutta aikansa jankutettuaan tyrkkäsi rahat kuskille. Otettiin ylös kuskin nimi ja auton numero ja melkein ensi töiksemme Phuketiin päästyämme laadimme närkästyneen sähköpostin asiakaspalveluun.

04.08.11 Bali & Gili, Indonesia, osa 2

Perjantai alkoi ei-niin-pirteästi kello 05.30. Matka Gili Trawanganille starttasi kuuden jälkeen minibussilla, joka vei meidät Padang Pain lauttasatamaan parin tunnin päähän. Siellä ehdimme jopa aamiaistaa ennen nousemista hyvinkin kulahtaneen autolautan kyytiin. Istumapaikat löytyivät katetulta kannelta ja ajatus siitä, että kikottaisimme niillä pehmustamattomilla muovipenkeillä seuraavat 4,5 tuntia sai normihien lisäksi muutaman tuskanhien pisaran kihoamaan otsalle. Siinä sitten yritimme parhaamme mukaan viihdyttää itseämme ja toisiamme. Seuraava minibussi odotti Lombokilla ja sen kyydissä huristimme pari tuntia. Viimeinen pysähdys ennen Giliä oli ns. matkatoimistolla eli pienessä ravintelissa, jossa ruokimme itsemme ylihintaisilla ja alikokoisilla jaffleilla. Noin tunnin odottelun jälkeen meidän hätisteltiin rantaa kohti ilman sen parempia neuvoja. Espanjalais-brittiläisen perheen kanssa siinä tuumittiin, että kukakohan meidät huolii kyytiin. Vihdoin joku huuteli "Gili Trawangan!!" ja pääsimme osaaottavaisina hihittämään matkalaukkujen kanssa matkustaville. Laiturit kun ovat aivan turhia ja veneisiin kahlataan rannasta tavaroitaan parhaansa mukaan kuivana pitäen. Kun vene oli lastattu noin 40 turistilla, muutamalla paikallisella ja jonkun ravintolan tavarakuormalla pääsimme vihdoin viimeiselle etapille. Matka oli tässä kohtaa kestänyt jo lähes 12 tuntia, mutta onneksi tuntunut lyhyemmältä, eikä hitaasti vuorten taakse laskeutuvaa aurinkoa ihaillessa keksinyt valittamista. No okei, ehkä vähän nälkä.

Lisää kuvia Route 666:lta

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p17/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p18/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p19/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p20/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p21/

- Spiidi

PS. Nimitys keksitty ENNEN kuin Volbeat käytti samaa nimitystä Ämyriikan kiertueestaan ;) Kukaan muuhan ei ois koskaan noin originellia nimeä olisi voinut keksiä. Nih!

Muutama kuvasetti lisää

Memphisin ja Pacific Coast Highwayn kuvatuksia löytyy alla olevista osoitteista.

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p15/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p16/

- Spiidi

21.07.11 Bali, Indonesia, osa 1

Denpasarin lentokentältä, joka ei sijaitse Denpasarissa, otettiin taksi kohti Kutaa ja hotellia. Kuski tosin jätti meidät nurkan taakse ja opasti, että tuosta kävelette sata metriä niin hotelli on siinä oikealla. Jl. Legian kun on "hiukan" bilekatu niin taksi ei todellakaan halunnut ajaa sen keskiyön tungokseen. Kello oli jo 01 kun kampesimme kuumankosteassa ilmassa itsemme hotellin respaan, jossa vastaanottokomitea eli Sini jo melkein nukkui. Mutta jee miten oli kivaa nähdä puolen vuoden jälkeen! Kauaa ei jaksettu höpistä ja omassa bungalowissa oli melkein jopa viileä nukkua.

10.07.11 Hong Kong

06.07.11 Amerikka: loppuunkäsitelty

Olemme taasen sillit purkissa tällä kertaa matkalla Hong Kongiin. Lentoaika kevyet 12 tuntia 45 minuuttia mikä on positiivinen yllätys, sillä alunperin matkan piti kestää 14 tuntia. Epäinhimillistä tämä silti on. Etenkin Spiidille kun jalkatilaa on aivan liian vähän. Mutta turha itkeä kun ei ole varaa matkustaa bisnes- tai ykkösluokassa. Aika on siis pistää Amerikan reissu kunnolla pakettiin ja huomasin omista sekavista muistiinpanoistani, että paketoitavaa on aika paljon. Tässä kohtaa on suotavaa lopettaa lukeminen jos lievä avautuminen Amerikan Yhdysvaltojen kummallisista, hassuista ja raivostuttavista asioista ei nappaa.

04.07.11 San Francisco, CA, USA

Rakas päiväkirja, tällä viikolla Fog Cityssä....

Kuvia kuukausien takaa

Muutama setti kuvia saatiin käytyä läpi ja ne löytyvät alla olevista osoitteista.

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p12/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p13/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p14/

- Spiidi

24.06.11 Kalifornia, osa 2

Vältettiin Fresno-kainalo kaartamalla pohjoiseen juuri ajoissa. Parkkeerasimme Coarsegoldin KOAan, jossa oli aivan tuskaisan kuuma. Keskiviikkona suunnattiin taas mielellämme vuoria päin, haaveissa viileämpi lämpötila. Yosemiten kansallispuiston portilla törmäsimme jonoon vaikka kello ei ollut vielä kymmentäkään. Ei näyttänyt kovin lupaavalta. Ajoimme Wawonan kylään syömään aamiaista, olimme nimittäin edellisenä päivänä unohtaneet ostaa leipää emmekä siksi voineet leirissä aamiaistaa. Evästauon jälkeen lähdimme käpöttelemään metsään ihmismassoja pakoon. Muissakin kansallispuistoissa on ollut runsaasti väkeä, mutta missään muualla ei kuitenkaan niin paljoa kuin Yosemitessä. Ahdistus. Metsässä ei sitten ollutkaan ketään, sillä se oli vain tavallinen "tylsä" metsä, jossa ei ollut sequoia'ta. Me olimme varsin tyytyväiset itseasiassa hyvin suomalaisen näköisessä metsässä. Parin tunnin lenkin jälkeen Boboiltiin hiukan etäämmäs kohti vesiputouksia ja jylhiä vuoria, joista Yosemite on kuuluisa. Taaskaan maisemista ei voinut valittaa ja oli pitkästä aikaa jees kiikaroida putouksia. Kuuluisimmat jyrkänteet ovat vuorikiipeilijöiden suosima El Capitan ja Half Dome, josta on tehty idioottimainen. Sinne pääsee toki vain luvan kanssa, muutama kymmenen ihmistä kai päivässä, mutta puolikkaan kivikupolin päälle kiipeämistä varten sinne on asennettu vaijerikaiteet. Miettikääpäs miten turvallista olla helkkarin korkean kiven päällä ja pitää kiinni metallikaiteesta alueella, jossa kesäisin useasti salamoi... Puiston lehdessä ollut kuva Half Domesta ei houkutellut edes ajattelemaan vaellusta, sillä porukkaa oli huipulle saakka jonossa.

17.06.11 Kalifornia, osa 1

Vielä aivan Kalifornian rajalla Primmin kaupungissa oli viimeinen mahdollisuus törsätä edellisen illan voitot kasinolla. Kun niitä voittoja ei meillä ollut niin pohotimme eteenpäin. Kaikkinensa pohotusta tuli pitkälti toistasataa mailia ja olimme varsin tyytyväisiä nähdessämme Yermon kylän ja Peggy Sue's 50's Dinerin. Kylä oli kyllä aika paljon masentavan puolella, hylättyjä bensa-asemia ja taloja siellä täällä. Peggy Suen diner oli kuitenkin kukoistanut perheyrityksenä useamman vuosikymmenen. Massut täynnä hyvää burgeria ajettiin läheiseen KOAan. Valitettavasti perjantaita oli tullut viettämään noin kymmenen autollista vanhempia ja alle 9-vuotiaita lapsia, joilla ei ollut mitään käytöstapoja. Siis myöskään aikuisilla. Aamulla häippäsimme mahdollisimman pian ja jätimme respaan palautteen, että kyseiselle cub scout-porukalle voisi painottaa, että hiljaiset tunnit tosiaan ovat klo 22-8. Vanhemmilla ei tuntunut olevan mitään tajua siitä, että kaikki alueella olevat eivät halua aamuseiskalta herätä huutoon: Time for practice! Come on guys! Fred, Henry, Thomas! En voinut suoraan vanhemmille mainita asiasta, sillä he vaikuttivat sen verran itseriittoisilta, että siitä olisi syntynyt sanaharkka joka ei olisi sopinut lasten korville. Kuka minut tuntee tietää mitä tarkoitan...

10.06.11 Nevada

Arizona, osa 3 oli niinkin kiintoisa, että ajoimme Interstate 15:tä noin 30 mailia Arizonaksi yllättävän mäkisissä maisemissa.

06.06.11 Utah

Utahin puolelle karahdettiin Kanabin pikkukaupunkiin, jota kutsutaan Utahin pikku-Hollywoodiksi. Siellä on kuvattu paljon länkkäreitä ja leffalavasteita olisi saanut mennä pällistelemään. Bobon kyydissä oli kuitenkin niin mukavaa ettei mitenkään jaksettu kiinnostua aiheesta. Ehkä vähän höh, mutta siellähän ne kai on myöhemminkin. Coral Pink Sand Dunesin state park oli valittu ensimmäisen Utah-yömme leiripaikaksi. Tuuri kävi, sillä vapaana oli vain yksi paikka. Nimensä mukaisesti puistossa on pinkit hiekkadyynit. Meidän silmissä ne tosin näyttivät oransseilta, mutta hauskoilta kuitenkin. Ja vaikka Coloradon dyynit olivat huimasti isommat niin nämä pääsimme leppoisassa kelissä valloittamaan. Dyynit ovat suositut mönkkäreillä ajavien keskuudessa ja suurimmalla osalla muista leireilijöistä oli mönkki matkassa. Harmi ettei meillä ollut pulkkaa, sillä ilman sitä ei liukuun oikein saanut vauhtia. Pehmoisessa hiekassa kävely rupesi jo kanjonilla käveltyjen kilometrien jälkeen tuntumaan jaloissa sen verran, että grillailimme auringonlaskun aikoihin ja rupesimme tyytyväisinä yöunille hiilloksen sammuttua.

03.06.11 Arizona, osa 2

Matka Four Cornersilta jatkui Navajo Nationin halki, olimme Arizonan puolella jälleen. Alue on tosiaan navajo-intiaanien reservaatti, hyvin laaja sellainen noin 200 x 200 kilometriä. Myös hopi-intiaanien heimolla on oma alueensa reservaatin sisällä. Kylät ovat mitä ilmeisemmin kaukana valtatieltä, sillä maisemat olivat kuin Lucky Luke -sarjiksista ilman minkäänlaisia elonmerkkejä ihmisestä. Hassut kivenlohkareet näyttivät sulaneelta suklaajäätelöltä. Pysähdyimme tankkaamaan Kayentan pikkukaupunkiin, jonka väestöstä huomasi olevansa intiaanimailla. Matkalla Pagen kaupunkiin kauniissa (teko)järvimaisemassa tönötti kivihiilivoimala. Eivätpä intiaanit näköjään ole oppineet valkoisen miehen luontoa riistävistä virheistä mitään, mutta omatpa ovat maansa ja jos ainoan lätäkön rannalle on ollut tarpeellista rakentaa voimala niin eihän siinä sitten mitään.

02.06.11 Colorado

Sunnuntai-iltapäivällä päräytettiin Coloradon puolelle pieneen Alamosan kaupunkiin. Paikkakunnan nähtävyys ovat suuret hiekkadyynit Rocky Mountainsien juurella. Veikeän kuuloinen mesta. Myös veikeän näköinen. Dyynien juurelle päästyämme ja sopiviin vetimiin varustauduttuamme totesimme jo aiemmin kovalta tuntuneen tuulen olevan jokseenkin infernaalinen. Kuvittele seisovasi hiekkapuhaltimen edessä. Muutaman kymmenen metrin eteneminen oli jopa tällaisesta 70 kiloa painavasta klöntistä työn takana, joten emme lähteneet kiipeämään 200 metriä korkealle dyynille. Jotkut hurjat huipulla näkyi kävelevän, mutta me päätimme leiriytyä lähistölle ja toivoimme tuulen laantuvan yön aikana. Läheinen state park ei kuitenkaan houkutellut, sillä se oli keskellä tuulista laakeeta aakeeta ja 20 dollarin leirintämaksun lisäksi pitäisi maksaa 7 dollarin puistonkäyttömaksu. Tuolla rahalla saisi siis käyttöönsä pläntin keskellä hiekkamyrskyä ja vessan. Alamosan KOA tuskin olisi halvempi vaihtoehto, mutta ainakin rahalle saisi enemmän vastinetta. Sinne siis. Matkalla poikettiin Zapatan pienelle putoukselle, mutta tuuli ei tuntunut muutamaa sataa metriä korkeammalla juurikaan mukavammalta. Ilta meni siis taas kerran autossa kököttäessä. Pöh.

29.05.11 New Mexico, osa 2

Carlsbad merkattakoon reittimme itäisimmäksi stopiksi. Carlsbadista matka jatkui siis pohjoiseen ja jonkin verran länteen. Palasimme samaa tympeää aavikon keskellä kulkevaa tietä Artesiaan saakka ja siitä lähdimme yhä vain pohjoiseen kohti Bottomless Lakes State Parkia. Matkalla oli pekaanipähkinäviljelmiä silmänkantamattomiin ja tuote onkin alueen myyntivaltti. Raekuurojen varalle on jopa kehitetty rakeidenhajotintykki, jotteivät hennot puut kärsisi. Kaikenlaista. Muutaman kyläpahasen läpi huristelimme ja Dexterin kylässä hämmensimme huoltsikan myyjää suomalaisella passilla. Täällä kun kysytään kaikilta alkoholin ostajilta paperit. Olimme jo varmoja, että ei-niin-luotettava GPS vie meitä ihan väärään paikkaan, sillä tie oli rupinen ja kulki keskellä peltoja ilman mitään viitettä järvestä. Paperikarttammekin tuntee vain isommat tiet. Yht'äkkiä pikkuinen järvi kuitenkin ilmestyi mäennyppylän takaa ja pääsimme leiriytymään rauhalliseen paikkaan jokseenkin aktiivisen luola-päivän jälkeen.

25.05.11 New Mexico, osa 1

Lordsburgista matka jatkui jo aamusta, sillä meillä oli yksi vuoristo ylitettävänä. Silver Cityn läpi ajeltiin, ehkä samoja reittejä, joita Billy the Kid on joskus kulkenut. Vau. Ensimmäinen pysähdys oli aivan Silver Cityn ulkopuolella Santa Ritan suurella kaivoksella, joka selittää hopeakaupungin nimen. Kaivostoiminta alkoi vuonna 1801 ja jatkuu yhä. Jossakin vaiheessa mainarit perustivat kylän vuoren rinteelle, mutta ennen pitkää kaikkien oli muutettava muualle, sillä kylän alla makasi liian arvokkaat maat. Hullun iso reikä. Se Bisbeen kaivos näyttää kärpäsenkakalta Santa Ritan kaivokseen verrattuna.

21.05.11 Arizona, osa 1

Kauniin sateisena aamuna lähdimme ajamaan kohti Arizonan osavaltiota ja Yuman pikkukaupunkia. Yuma valittiin välietapiksi lähinnä sen vuoksi, että se osuu reitille ja on ensimmäinen kaupunki Arizonan puolella. Tiukat kriteerit siis. Keli oli tosiaan kaikkea muuta kuin hyvä autoiluun, mutta minkäs teet. Ylitettävänä meillä oli jonkinsortin matalahko vuoristo ja hernerokkasumu teki kauniista maisemista, noh, sumuiset. Ajoittain _hyvin_ sumuiset.

17.05.11 San Diego, CA, USA

San Diegossa olimme kolme yötä ja viihdyimme varsin hyvin. Sunnuntaina motellin hinta tippui kymmenellä dollarilla, joten päätimme jäädä samaan paikkaan koko ajaksi. Julkinen liikenne toimii yllättävän hyvin, trolleyksi kutsutulle lähijunalle kävelee kymmenen minuuttia ja motellin editse kulkee bussi suoraan keskustaan. Sunnuntaina jätimme iloisina auton parkkiin ja suuntasimme USS Midwayn lentotukialusmuseoon. Kävellessämme bussipysäkille juttusille tuli vanhempi herra, joka esittäytyi mojavelaiseksi pastoriksi. Hän lupasi olla käännyttämättä meitä, mutta tarvitsisi apua, sillä saarnausmatkalla auto oli hajonnut ja korjaamo oli huijannut häneltä 160 dollaria. 37 dollaria maksaisi bussilippu kotiin, mutta reverendillä ei ollut kuin muutama dollari, joten voisimmekohan mitenkään auttaa. Setä turinoi ja höpisi niin kovasti kaikkea, että päätin hyvästä tarinasta heittää hänelle pari dollaria. Kyllähän sitä rahoilleen jotakin vastinetta haluaa.

14.05.11 Pacific Coast Highway, San Francisco - San Diego, CA, USA

Sunny California vastaanotti meidät kolealla kevätsäällä, joka tuntui helteeseen tottuneista pyllyistämme jäätävältä. Asteita oli luultavasti +18° kieppeillä. Jäätävää. Ensimmäisen yön majaksi olimme buukanneet huoneen lentokenttämotellista, johon pääsimme ilmaisella shuttle-kyydillä. Oli tiedossa, että San Franciscossa on suuri aasialaisväestö ja ensivaikutelman mukaan aasialaiset monopolisoivat lentokenttäkuljetuksia. Jouduimme odottamaan omaa kyytiämme jotakuinkin puolisen tuntia ja joka ikinen bussi, joka kohdalle pysähtyi noukkimaan asiakkaita kyytiin oli aasialaisen ajama. Matkaväsyinen nauruhysteria meinasi ottaa ylivallan, kun kaikki kuskit kuulostivat Jackie Chanilta. Ei se aksentti nyt oikeasti niin hupaisa ole. Motellimme näytti kivalta, varsinkin hintaansa nähden, mutta kaksi iltavuoronsa loppupuolella ollutta respanaista olivat ehkä tylyimmät koskaan kohtaamamme. Seisoimme heidän nenänsä edessä lähemmäs minuutin eikä kumpikaan kiinnittänyt meihin mitään huomiota ja vihdoin itse tervehdimme, jotta asiat saataisiin liikkeelle. Vietiin kamat viihtyisän, uima-altaalla varustetun sisäpihan kauimpaisessa nurkassa sijaitsevaan huoneeseen, puimme lisää vaatetta päälle ja suuntasimme Denny'sin pikaruokamättölään iltapalalle. Se oli respatädin mielestä ihan nurkan takana, mutta muut vaihtoehdot olivat tosi kaukana. Ehkä kolmesataa metriä kauempana. Siihen matkaan olisi jo tarvinnut auton. Kai jossain kohtaa Ämyriikan-reissua tottuu tähän mihinkään-mihin-pääsee-autolla-ei-kävellä -mentaliteettiin.

09.05.11 Memphis, Tennessee, USA

Joku oli taas räjäyttänyt rinkkojen sisällöt ympäri vierashuonetta (Joku: jos luet tätä lopeta rinkkojen räjäyttely, kiitos!), mutta selätimme kaaoksen ja pääsimme matkaan määränpäänä Memphis, Tennessee. Amtrakin juna osoittautui suunnattoman tilavaksi ja mukavaksi eikä yli 8 tunnin junamatkailu tuntunut enää lainkaan hassummalta vaihtoehdolta. Juna kulki Pohjois-Louisianan, Mississippin ja Etelä-Tennesseen halki pysähdellen välillä kylissä ja kaupungeissa, joista ainoastaan Jackson, MS oli tuttu nimi ennestään. Kiitos Johnny Cashin ja June Carterin. Matkalla oli nähtävissä ettei ne ihan turhasta tohise uutisissa. Mississippin vesi oli tunkeutunut paikkoihin, joihin se ei kuulu. Tai sitten täällä on tapana pystyttää sähköjohtotolpat jokeen. Memphisiin saavuimme kympin aikaan illalla ja taksi kuljetti meidät pitkin jo unten maille menneen kaupungin katuja halpishotelliin, sillä hostelleja ei tässä kaupungissa ole. Huone oli iloinen yllätys, tilava ja siisti, mutta jäätävän kylmä. Ilmastointipöhellin ei saanut suurta muutosta aikaan, joten pitkästä aikaa oli nukuttava pitkät housut ja sukat jalassa. Kääk.

05.05.11 Miami, Florida & New Orleans, Louisiana, USA

Muutaman drinksun ja viimeisen maisemafiiwistelyn jälkeen suunnattiin Cancúniin vievälle lautalle. Drinksut ja kohtuu reipas merenkäynti eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä, mutta selvisimme 11 km matkan kunnialla. Huh. Taksien hinnoittelu lauttasatamassa herätti taas ai-niin-tämä-on-Meksiko -huvitusta: jos otat taksin heti terminaalin edestä se maksaa keskustaan (n.4 km) 100 pesoa, mutta jos kävelet kadun yli hinta tippuu 60 pesoon ja hyvällä tinkaamisella 40 pesoon. Luulimme pääsevämme halvalla ottaessamme taksin bussiterminaalille ja sieltä lentokenttäbussilla kentälle, mutta lippukassalla kävi ilmi, että vimoinen bussi oli mennyt jo klo 19. Joten takaisin taksin kyytiin, ensin toki hinta tingattiin 250sta 200een. Ei ole halpaa takseilu kentälle ei. Terminaali kolmoseen sisään käpöteltyämme totesimme, että tästä tulee piiiiiiiiiiitkä yö: kahvilat olivat jo kiinni eikä aulassa ollut yhtään penkkiä. Lohdutimme itseämme sillä, että tällä järjestelyllä säästimme yhden yön majoituksen Cancúnin jossakin ylihinnoitellussa majoituslaitoksessa. Pari miamilaista nuorta naista istahti viereemme, eikä aikaakaan kun hlökuntaan kuuluva mies tuli juttelemaan heille (toisen mimmin jerseyshoremainen lookki selvästi vetosi) ja kehoitti siirtymään terminaali 2een, jossa olisi ainakin penkit ja rafla vielä hetken auki. Sinne siis.

27.04.11 Isla Mujeres, Quintana Roo, México

Kolme viikkoa sitten saavuimme Isla Mujeresille, Naistensaarelle, Cancúnin edustalle. Aika on mennyt yllättävän nopeasti, vaikkei ollakaan tehty muuta kuin luettu, uitu, loikoiltu rannalla, pelattu korttia ja hengailtu kämpillä/pihalla. No okei, Spiidi on sentään tehnyt jonkun verran duunia eli mä oon ollut se patalaiska yksilö. Majoitusta etsiessämme Playa del Carmenilta käsin tajusimme tehneemme kamalan virheen: olisimme Cancunin liepeillä spring breakin aikaan! Massoittain juopuneita jenkkiopiskelijoita ei kuulosta laisinkaan siltä mitä olimme ajatelleet näkevämme Mujeresilla. Toivottavasti he eivät vaivaudu Cancúnia pidemmälle. Jotenkin myös pääsiäinen oli hiipinyt hollille ja sehän tarkoittaa sitä, että meksikolaisten lomaviikko, semana santa, osuu myös reitillemme. No, eihän siinä muukaan auta kuin yrittää mahtua johonkin väliin itse.

Kuvia kuluneelta kuukaudelta

http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p07/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p08/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p09/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p10/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p11/

- Spiidi

05.04.11 Playa del Carmen, Quintana Roo, México

Takaisin Playa del Carmenille rantauduttuamme suuntasimme jälleen yhteen mielikuvituksellisesti nimettyyn hostelliin, Hostel Playaan. Laura ja Lionel olivat yöpyneet siellä ja se oli ollut ihan ok. Sanaan uskalsimme luottaa, sillä heidän matkustustapansa oli hyvin samankaltainen kuin meillä. Meksikoon saakka ei olla tultu olemaan kännissä 24/7. Hostelli löytyi neljän korttelin päässä hulinakadusta, joten yökerhot eivät jumputa korvan vieressä koko yötä. Sisustus oli mielenkiintoinen sekamelska ja asukit tähän mennessä tylyimpiä keihin ollaan törmätty. Turha oli tervehtiä jos odotti vastausta. Höh. Mutta keittiö oli hyvä ja huonekin välttävä. Walmartista saimme ruuat tuskaisan pitkän kassajonotuksen jälkeen. Jostain syystä kassalla ei ollut pakkaajaa ja sekä kassaneiti että asiakkaat tuntuivat olevan ihan lukossa, että mitä ostoksille kuuluu tehdä. Voihan kili.

31.03.11 Cozumel, Quintana Roo, México

Tulumista karattiin sunnuntaina colectivolla kohti Playa del Carmenin bilehelvettiä, jonne majoittautumista varten tarvitsimme vielä turismisiedätyshoitoa. Sitä saa mitä luultavimmin Cozumelin saarella yllin kyllin, joten ei kun lauttaan ja rapakon yli. Jo lauttamatka nöyristi allekirjoittanutta karjalaumaturismiin, sillä lautalla esiintyi meksikolainen bändi, siellä kierteli bissen myyjiä ja wi-fi toimi moitteettomasti. Syvään hengittäen parinkymmenen minuutin myötähäpeän värittämästä matkasta selvisi hengissä. Epätodellinen ollaanko-me-todella-vielä-Meksikossa-fiilis sai lisäpontta kun matkatavarat rahdattiin liukuhihnalle kuin lentokentällä konsanaan. Lauttaan mahtui ehkä max. parisen sataa hahmoa, joista suurin osa näytti olevan päiväretkellä Playalta, joten kamat olisivat löytäneet omistajansa ihan ilman hihnaakin. Meidän rinkat oli ainakin helppo bongata designer-vetolaukkujen joukosta. Hengitetään syvään.

26.03.11 Tulum, Quintana Roo, México

Vaikka rantaelämä on aina ihanaa, niin keskiviikkoaamuna reput taas selkään ja isännän kyydissä mantereelle. Colectivokin sattui aika pian paikalle ja tällä kerralla etupenkillä matkusti nuoripari taaperon kanssa. Voi tätä liikenneturvallisuuden voittokulkua. Eipä sentään kukaan matkustanut katolla niinkuin Federico oli joskus tehnyt. Kyseessä taisi silloin kyllä olla minibussimalli, jonka katolla kulki ukon lisäksi vihanneksia ja hedelmiä. Suunnitelmissamme oli siirtyä piirun verran pidempi riipaisu kerralla eli Karibianmeren rannalle reilun 1000 km päähän. Tuxtlasta lähtisi klo 14.30 hiukan tilavampi ja mukavampi linjuri, ADO GL, johon ehtiäksemme meidän olisi pitänyt ehtiä Tonalásta 10.30 lähtevään bussiin. Koska aikataulusta kiinni pitäminen on mahdotonta tässä maassa ja etenkin pikkukylässä olimme jo henkisesti valmistautuneet yöpymään jälleen Tuxtlassa. Puoli yhdentoista bussi todellakin ehti mennä nenän edestä, mutta kakkosluokan bussi Tuxtlaan oli juuri lähtökuopissa. Jipii, ehdimme ehkä sittenkin jatkolinjalle, koska eihän matkassa, joka ykkösluokassa sujui parissa tunnissa voi mennä kakkosluokassa yli kolmea tuntia. Eihän...?

22.03.11 Boca del Cielo, Chiapas, México

Maanantaiaamuna matka jatkui pari tuntia yhä vain etelään, paikkaan, jonka olemassaolosta emme tietäisi mitään, ellei Holboxin hostellin isäntä David olisi siitä kertonut. Jokseenkin hienoa, että maailmassa on yhä paikkoja joista ei löydy tietoa netistä. Määränpäämme on Boca del Cielo. Paikan nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä Taivaan suuta ja kylä sijaitsee korkeiden vuorien ja laguunin välissä Tyynen Valtameren äärellä.

20.03.11 Tuxtla Gutierrez & Chiapa de Corzo, Chiapas, México

Terveiset Meksikon, ellei jopa maailman, rumimmasta kaupungista!

18.03.11 San Cristobal de las Casas, Chiapas, México

Vajaan 200 kilometrin matkalla (joka kesti viitisen tuntia) Palenquesta San Cristobal de las Casasiin saimme ihailla lisää mahtavia vuoristomaisemia ja todeta jälleen, että Coca-Cola omistaa puolet tästä maasta. Ei niin pientä kylää etteikö elintarvikemyymälän ja ravintelin seinät olisi olleet kokiksen mainoksiksi maalattuja... Mutta sunnuntain epäilyt lasten koulunkäynnistä kumoituivat ainakin suurimmalti osin: koulupukuisia lapsosia oli paljon ja tienvarren myyjät olivat pääasiassa aikuisia. Hyvä niin. Paikalliset puistotyöntekijät mättivät heinikkoa kumoon kohtuumiehekkään kokoisilla macheteilla, terillä oli mittaa helposti metrin verran. En haluaisi suututtaa kyseisellä välineellä varustettua henkilöä. Mutkitteleva tie tuntui kipuavan koko ajan korkeammalle ja netin ääreen päästyämme oli pakko reitittää matka korkeuskäyrällä: korkeimmillaan tie kulki lähes 2500 metrissä!

Kuvia

Seuraavista osoitteista löytyy läjäpäin kuvia.


http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p02/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p03/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p04/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p05/
http://suhis.kapsi.fi/kuvia/wt11p06/


- Spiidi

13.03.11 Palenque, Chiapas, México

Campeche jäi taa viiden tunnin bussimatkan aikana ja lauantai-iltapäivällä saavuimme kuhisevaan vuorten juurella, parinsadan metrin korkeudessa (merenpinnasta siis) sijaitsevaan Palenqueen. Kaupunki on turistille olemassa lähinnä tukikohtana Palenquen raunioilla ja läheisillä vesiputouksilla vierailuja varten. Bussiasemalta oli lyhyt matka bongaamaamme Posada Los Ángelesiin, josta saimmekin puhtaan huoneen privaatilla kylppärillä. Itse huoneessa ei todellakaan ollut mitään vikaa, mutta hilpeyttä aiheutti yksi täysin puhkikulunut tyynyliina ja palkeenkieli aluslakanassa. Heh. No, budjettimajoitus on budjettimajoitus. Vuoristomaisema korvasi pienet puutteet aika hyvin.

11.03.11 Campeche, Campeche, México

Tiistaina heräsimme Celestúnissa taas latinoiskelmän tahdittamien yöunien jälkeen ja suuntasimme 8.30 lähtevään Méridan bussiin. Tällä kertaa säästyimme vesipuistoelämyksiltä ja pääsimme vaihtamaan kommelluksitta Campechen bussiin. Matka meni torkkuessa, maisemat tuppaavat kuitenkin olemaan samanlaisia: mangrove-metsää, pieniä kyliä, mangrove-metsää, kaupunkeja. Campechesta tiesimme etukäteen sen olevan reilun 200 000 asukkaan kaupunki, jolla on merirosvokeskeinen historia. Vanhaa kaupunkia ympäröi kahdeksankulmainen linnoitus, kadut ovat kapeita ja talot värikkäitä. Tällä kaupunki on vuonna 1999 ansainnut paikkansa UNESCOn maailmanperintökohteena.

Kato karttaa...kato karttaa...tässä piti Spiidin ja Lottiksen olla...

Tähän mennessä reissatut pätkät löytyvät kartan muodossa osoitteesta:

http://www.travellerspoint.com/member_map.cfm?tripid=254239

Linkki löytyy myös blogin oikeasta palstasta kun rullaa sivua vähän alas :) Päivitellään uusia palluroita karttaan aina kun siirrytään ja ehditään :)

- Spiidi

07.03.11 Celestún, Yucatán, México

Perjantaina oli herätys aamutuimaan ja lähdin Jeanin kanssa Uxmalin (lausutaan 'uushmal') temppeliraunioille. Mielettömän upea paikka! Todella hyvin säilyneitä kaiverruksia ja isolla tontilla on pyramidin lisäksi kaivettu esiin ja restauroitu 4 isoa rakennelmaa sekä useita rakennuksen osia. Iguaaneja vilisti enemmän kuin laki sallii ja hetken tämä turisti oli kiinnostuneempi liskoista kuin historiasta... Uxmal on sen verran syrjässä ettei suuria turistilaumoja ollut, bussilla menee melkein 1,5 tuntia Méridasta. Uxmal on myös jostakin syystä Chichén Itzáa vähemmän mainostettu. Toki yksi venäläisryhmä oli "iloksemme" mahdollisimman äänekäs ja huonosti käyttäytyvä. Krääsäkauppiaat olivat varmasti iloisia, sillä juuri isompia sombreroita tai epämayamaisempia "maya"-mekkoja ei olisi porukalla voinut olla. Osa Uxmalin rakennelmista on sen verran haperossa kunnossa ettei niillä saa kiipeillä, mutta eiköhän joku matami istunut patsaan päällä valokuvattavana, vaikka sen ääressä on hyvin selvä kuva, joka kieltää moisen. En voinut jättää osoittamatta kuvaa ja sanoa ettei siellä saa keikkua. Siitäkö riemu syntyi: "do you speak russian?", "you don't work here", "shut the f*** up!". Ei, en puhu venäjää, minun ei tarvitse sillä olen Meksikossa. Ei, en ole töissä täällä, mutta jonkun täytyy ojentaa moukkia. Ja mukavaa päivänjatkoa sinullekin! Että näin kunnioitamme sekä vieraan maan historiallisia monumentteja että kohtelemme kanssaihmisiä. Huoh. Jos ei urpoja oteta huomioon niin oli mahtava paikka ja todellakin kaiken hikoilun arvoinen! Spiidiä taisi iltapäivällä hostelliin palattuamme hiukan harmittaa kun ei lähtenyt mukaan, etenkikun Jeanin mielestä paikka oli jopa hienompi kuin Chichén, mutta ei sitä aina jaksa. Otin sitäpaitsi _paljon_ kuvia. Myös muusta kuin iguaaneista.

03.03.11 Mérida, Yucatán, México

Hostel La Candelarian omistajat, Tonya ja Ewalt (tai jotakin sinne päin) asuvat hostellissa itsekin, joten iltasella kuultiin jokseenkin mielenkiintoisia juttuja ihmisten huumorintajuttomuudesta. Mainittakoon, että Ewaltilla on _maailman paras_ pokerinaama, koskaan ei voi olla varma tuleeko vedätetyksi. Kysyin joku päivä kumpi koirista on vanhempi, sillä Bob näyttää ikälopulta (sillä ei ole häntää, toinen korva sojottaa pystyssä, sillä ei ole lainkaan chihuille ominaisia värimerkkejä ja silmissä on ontto katse ihan kuin se olisi pilvessä) ja Kalugin on sorja, nuoren näköinen, todella kaunis yksilö. Sillä hetkellä olivat kaksosia, noin viiden minuutin ikäerolla, mutta seuraavana päivänä Bob olikin haettu Nicaraguasta. En siis tiedä edelleenkään kumpi hauva on vanhempi. Bob vei kaikessa nuhjuisuudessaan sydämeni täysin.

26.02.11 Valladolid, Yucatán, México

Jee Valladolidinkin hostellissa on ilmainen wlan :)

Jäähyväiset Holboxille olivat semihaikeat, relaan meininkiin oli jo niiiiiin hyvin tottunut. Ei maltettu kokkailla enää vikana päivänä vaan nautittiin slow foodin nameista valkosipulikatkaravuista ja banaaninlehden sisällä kypsennetystä kalasta. Michelada, kuuden chilin-soosilla tai vastaavalla maustettu olunen, oli vallan mainio juoma. Paitsi Spiidin mielestä. Hyvät puolet saarielämässä ovat ehdottomasti luvallinen laiskottelu, Mini Supereiden hyvät valikoimat, hedelmäkaupat, paljain jaloin tallustelu ja monipuolinen valikoima aktiviteetteja niitä kaipaaville. Joku nuori jannu tarjosi meille eräs aamu noin kasin aikoihin ensin kalastusretkeä sitten saarikierrosta ja viimeiseksi ruohoa. Ei valitettavasti tullut kauppoja mistään tuotteesta. Mutta hyvä valikoima kieltämättä. Huonoista puolista listan kärkeen nousee, ja muut seikat varjoonsa jättää, keski-ikäiset miehet jotka tarpovat pitkin rantaa aivan liian paljastavissa ja piukoissa uimahousuissa. Saisiko johonkin jättää lakialoitteen otsikolla "speedojen käyttö julkisilla rannoilla kiellettävä"?

22.01.11 "Lisää otsikko tähän"

Viimeistä päivää Holboxilla viedään. Aivan iiiiihana saari on ollut maailman paras paikka relata ja aika on mennyt tosi nopeasti siihen nähden ettei todellakaan olla tehty juuri mitään. Siksipä nämä päivityksetkin ovat tulleet jokseenkin harvakseltaan; mistä sitä kirjottaisi kun vaan öllöttää. Toki voin referoida 6 lukemaani kirjaa, jos haluatte. Spiidikin on oppinut nauttimaan kirjoista, hiukan vähemmän kyllä kuin minä.

15.02.11 Holbox-havaintoja

On kuudestoista matkapäivämme ja olemme havainneet toinen toistaan ihmeellisempiä asioita tällä meidän osaltamme lähes tutkimattomalla saarella.

12.02.11 Isla Holboxin pääjoki...eikun pääkatu...vai miten se nyt oli?

Moips!

Saarella on viimeiset pari päivää tihuttanu vähän vettä silloin tällöin (lue. satanut kaatamalla useita tunteja kerrallaan) ja alla olevasta kuvasta näette että täällä saattaisi olla jotain pientä tarvetta sadevesien ohjaukseen tarkoitetuille tsydeemeille kuten esim. ojille tms :) *Infrarakentajat huom.!!*

07.02.11 Riippumattokuulumisia

Keskiviikkona tosiaan saavuttiin Isla Holboxille. Reilun kolmen tunnin bussimatkalla nähtiin sekä kurjia maaseutuasumuksia että iiiisoja rancheja. Auringossa kölliviä koiria oli enemmän kuin laki sallii eikä ihmisetkään tuntuneet tekevän juuri mitään. Rentoa meininkiä... Bussi oli esimerkillisen mukava, takapenkin jalkatila oli jopa Spiidille reilu :)

04.02.11 Uneliaat saarella

Heipä vaan täältä Holboxin saarelta. Vara-kirjailija on taas näppäimistön ääressä kun Lottis on sopeutunut jo liian hyvin saaren elämään eli siestaa vietetään lähes koko ajan :) Mutta niin kyllä allekirjoittanutkin on jo sopeutunut melko hyvin kyseiseen rytmiin kuten alla olevasta kuvasta voi huomata...normaalisti erittäin herkkäuninen kaveri ei sitten herännyt vaikka salakuvaaja oli räpsinyt useita kuvia samasta tilanteesta :)

02.02.11 Isla Holbox, Quintana Roo, México

+28° ;)

01.02.11 Cancún, Quintana Roo, México

Eilen kone laskeutui vajaat kaksi tuntia myöhässä (19.40 paikallista, 03.40 Suomen aikaa), immigrationista ja tullista päästiin kohtuu kivuttomasti läpi. Ei edes jääty pohtimaan olisko jollain normibussilla mahdollisesti päästy keskustaan vaan marssittiin (tai no, laahustettiin) airport shuttle-tiskille. Hintaa kyydille tuli n. 10€/nenä, mutta saatiinkiin sitten sightseeingiä koko rahan edestä. Oltiin nimittäin ainoat, jotka halusivat keskustaan saakka, muut jäi Zona Hoteleralle ja sen tuntumaan. Tokihan heidät vietiin ensin, vaikka kentältä pääsee suoraan keskustaan ja myös sieltä zona hoteleralle, joka on reilut 20 km pitkä kaistale Cancunin edustalla. Marriotit, Hiltonit, Bel Airit ja muut 5-tähden resortit, kaikkiaan n. 60 hotlaa, nätissä rivissä. Eipä ole ennen nähty niin hulppeita hotelleja: saattais meidän viikon budjetti hätäseen riittää yhteen yöhön...

Seikkailu alkakoon maanantaina 31.1.2011 klo 04.15!

Lauantaina aloitettiin stadissa Mexico-tunnelmaan virittäytyminen klo 14 aikoihin eräitten hra Wilkmanin ja hra Rönkön kanssa juomalla muutamat Solit ja parit ämpärit Frozen Mojitoa. Njam. Ilta venähti hiukan ja kummasti eilen oli vähän väsy...

10 TUNNIN päästä ollaan jo meren yllä :)

On se meri tuo Itämerikin :) Eli kone bongahtaa lentoon klo 6.35 Hik-Vandalta :)

Pyritään julkaisemaan Lottiksen kirjoituksia Saksasta iltapäivällä ennenkuin lähdemme ylittämään isompaa rapakkoa.... jos nyt ei ole padat molemmilla väsymyksestä jäässä :)

Rok Rok! \,,\ -,- /,,/

-Spiidi

10 päivän päästä ollaan jo meren yllä!

Jännitys tiivistyy kun World Tourin alkuun on enää pieni tovi. Rinkat on hankittu, lääkevarastot hamstrattu ja tärkein, eli tietokone :) , viritetty matkakuntoon.

Lämmittely tour itä- ja keski-Suomessa meni hyvin vaikkakin tiivis keikkatahti hieman henkilöstöä uuvuttikin. Tästä oppineena world tourilla on huomattavasti löysempi aikataulu :)

Tourin varsinainen sananikkari vielä vasta virittelee sormiaan kirjoitusvireeseen niin joudutte kestämään näitä Spiidin löpinöitä joissa ei tod. näk. ole paljoakaan kirovireitä tmsp. :) Lottis lupasi hypätä kirjoitushommiin kotimaasta poistuttuanne eli Dusseldorfin lentokentällä, jossa tapahtuu tourin toinen koneen vaihto (ensimmäinen on jo Berliinissä :) ).

Että sellaista tänään!

\,,\ -.- /,,/

.Spiidi