Mihinkäs Arizonasta muualle kuin Nevadaan ja kohti Lost Wagesia. Eikun siis Las Vegasia. Nevadan rajan yli kun päästiin niin eikös ensimmäinen kasino ollut jo vajaan kilometrin päässä. Samantien rahat pois vierailijoilta. Me kuitenkin jatkoimme kiltisti kohti Vegasia ja Pietun suosittelemaa Hooters kasinohotellia. Hotellien hinnoittelu on aivan käsittämätön. Circus, Circusin huoneet ovat $28 yöltä ja sen parkkipaikalla oleva KOA veloittaa $65 yöltä. Juu kyllä minäkin haluan majailla pikku-Bobossa tuolla hinnalla ennemmin kuin yksiön kokoisessa huoneessa parilla kympillä. Not. Eli siis neljä yötä hotellissa jee. Toki myös tässä verot lisätään hintaan kassalla -maassa 22 dollarin huonehinta nousi verojen myötä 28 dollariin ja resort feen myötä noin 33 dollariin. Resort fee on joka päivältä veloitettava maksu, jolla ei oikeastaan saa yhtään mitään. No sai Bobo asua tallissa "ilmatteeksi". Hooters on mainiolla paikalla Stripin eteläpäässä ja meno oli kasinolla jokseenkin nostalgista. Koko neljän päivän aikana sekä sisällä että uima-altaalla soi vain ja ainoastaan kasari- ja ysärimusa. Mainiota! Etenkin kun korviini kantautui NKOTBn Step by Step. Hehee! Jossakin näin myös mainostettavan Vanilla Icen keikkaa. Legendaarista etten sanoisi. Hooters-tyttöjä ei kuitenkaan näkynyt kuin hotellin mainoksissa. Henkilökunta oli kovin tavallisen näköistä, kokoista ja täysissä pukeissa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan... (.) (.) (<- Spiidi huom.) Koska kaikki on Hootersissa tissivitsi myös hupaisasti "No Knockers" -tekstillä varustettu ei saa häiritä -kyltti pöllittiin ovestamme kahdesti. Kolmas varas olimme me ja kyltti koristaa nyt Bobon sisätiloja.
Ensimmäinen Vegas-päivä meni hulinaan totutellessa ja kaupungin älyttömyyttä sulatellessa. En koe normaaliksi, että näen samalla silmäyksellä pyramidin, keskiaikaisen linnan, Vapaudenpatsaan, Brooklyn Bridgen ja Eiffel-tornin. CocaCola friikeille Stripiltä löytyy paratiisi: neljä kerrosta kokis-roinaa. Naapurissa M&M's -sälää oli omat neljä kerrostaan. Pakkohan kaupat oli kiertää ja todeta, että mihin tahansa tuotteeseen voi painaa logon. Hienoin oli punaisen M&M'sin näköinen solmioneula/-pinssi. Se oli jopa hopeaa eli ei täysi roina. Illan hämärtyessä valot syttyivät ja kaupunki näytti yhä vain kahjommalta. Ihastelimme hetken Bellagion tanssivaa suihkulähdettä ja suuntasimme pikkuhiljaa takaisin Hootersia päin.
Tiistaina otimme jalat allemme ja luonnollisesti suunnaksi taas Stripin. Tarkoituksena oli käydä mahdollisimman monessa kasinossa sisällä, sillä ulkoa tylsän näköiset rakennukset voivat kätkeä sisäänsä vaikka mitä. Flamingon vetonaulana on chileläisiä flamingoja sisäpihalle rakennetussa "troopisessa paratiisissa". Aavistuksen kyseenalaista. The Venetian oli kuin pikku-Venetsia. Aivan käsittämättömän hieno ja aivan käsittämättömän älytön. Muutaman kasinokierroksen jälkeen tarvitsi ulkoilmaa, kasinoissa kun saa tupakoida sisällä. Yök, vaikka yllättävän hyvin hajut on saatu kuriin. Ulkoilma ei nyt sen raittiimpaa ole, sillä Stripillä kulkee autoja kolmella kaistalla suunta ja tie on kokoajan tukkeessa. Kävelimme yhä vain etiäpäin, poikkesimme aina välillä ostoskeskukseen tai kasinoon. Kumpiinkaan ei mennyt rahaa. Maanantaina käännyimme takaisin Wynnin "luonnollisen" metsävesiputouksen kohdalla, joten tiistaina jatkoimme kohti Stratosphereä. Circus, Circusissa kävimme tuplaamassa dollarin, wohoo, ja kävimme läheisessä "Vegasin suurimmassa" krääsäkaupassa mm. kuuntelemassa solvaavaa papukaijalelua. Kaveri oli sen verran härski suustaan, että toivottavasti joku mummo ei osta sitä erehdyksessä lapsenlapselleen. Olisimme menneet Sahara -kasinon Nascar Caféhen lounaalle, mutta Sahara oli mennä mätkähtänyt konkurssiin toukokuussa. Ei mikään ihme, sillä jättimäisiä hotelleja tuntuu olevan aivan liikaa. Ei kaikille voi mitenkään riittää tarpeeksi asiakkaita. Stripissä on sitäpaitsi aukko ns. vanhan ja uuden osan välissä, Sahara on vanhan osan etelälaidalla, mutta siltikään ei uuden osan pohjoislaidan tuntumassa. Monet jäävät siis Stripin eteläpätkälle sahaamaan samoille kasinoille. No, me nyt kuitenkin ihmeteltiin vähän vanhempaakin puolta, mutta jalat tahtoivat jo kääntyä takaisin Hootersin suuntaan. Huoneeseen vihdoin päästyämme totesimme olleemme ulkona kuutisen tuntia, joten kilometrejä tuli kai jonkun verran. GPSllä tsekattiin reitti: 13 kilometriä plus kaikki kasinoiden ja kauppojen sisällä kävelyt. Jalat seinälle ja telkkari päälle.
Oltiin lähes kuukausi oltu superaktiivisia roadtrippaajia, joten oltiin varattu Vegasiin yksi loikoillaan-sängyssä-ja-käydään-läpi-kuvia -päivä. Se oli keskiviikko. Laiskottelu saa ihmisen tunnetusti entistä laiskemmaksi, mutta illalla jaksettiin juuri ja juuri käydä syömässä ja pelaamassa muutama dollari alakerrassa. Mä en ollenkaan ymmärrä kasinoita. Jos mulla on 20 dollaria niin miksi ottaisin riskin ettei mulla enää ole 20 dollaria? Etenkin kun ei kasinot helpolla sitä rahaa pois anna. Spiidikään ei intoutunut pelaamaan pokeria, joten jätettiin köyhät köyhtymään ja kömmittiin vällyjen väliin.
Torstaina hypättiin bussiin ja köröteltiin Stripin ihan pohjoispäässä olevalle outlet-keskukselle. Pietun todettiin kuitenkin olleen (tässäkin asiassa) oikeassa: outletien hinnat ovat kalliimmat kuin normikauppojen. Pöh. Palasimme bussilla Fremont Streetille, vanhan Vegasin sydämeen. Päivän valossa paikka näytti kovin nuhjuiselta, joten päätimme palata sinne illalla, bussilippu kun oli 24 tunnin -sorttia. Illalla valojen sytyttyä meininki olikin aivan eri ja "Fremont Street Experience" pyörähti sopivasti käyntiin juuri kun jäimme pois bussista. Tämä experience oli kyllä aikamoinen kokemus. Fremont on kokonaan katettu katu ja katossa pyörii valoshow joka ilta. Show oli hyvin psykedeelinen 60-luvun hiteillä höystetty, se joka shown on suunnitellut on polttanut jotain todella hyvää... Experiencen jälkeen lavalle nousi kasaritribuuttibändi. Onneksi olen ollut kaljapullonkokoinen 80-luvulla enkä ole pukeutunut teinimuodin mukaan. Siis O. M. G. Kasari tuntuu olevan iso hitti Vegasissa, eikä turhaan. Käytiin syömässä tosi halvassa ja yllättävän hyvässä raflassa 4 Queens -kasinolla, mutta amerikkalaiset annokset ei vieläkään mahdu muhun kokonaan. Tällä kertaa mukaan otettu lähes koskematon annos löysi nälkäiset kodittomat tytön ja koiran. Surullista, että kaupungissa joka on olemassa vain rahan takia on kodittomia. Etenkin kun ihmiset eivät tunnu välittävän pätkääkään eivätkä tiputa taskunpohjakolikoita edes viralliseen kodittomien hyväksi -keräykseen. Meillä taisi mennä siihen boksiin useampi dollari kuin kasinoille. Vielä ennen hotlalle palaamista katsoimme uudelleen Bellagion todella hienon suihkulähdeshown. Kaikkea sitä saa musiikilla ja vedenpaineella aikaan! Illan päätteeksi kiersimme New York, New Yorkin sekä Hootersista etelään olevat Excaliburin linnan, Luxorin pyramidin ja perustyylikkään Mandalay Bayn. Päivä oli ollut tosi lämmin ja vielä puoliltaöin oli ihan sortsikeli. Mahtavaa!
Perjantaina oli lähdön aika ja lämmin keli ei ollut enää mahtavaa. Ensimmäistä kertaa tiesi tarkalleen mitä Fahrenheitit kertovat lämpötilan olevan: 100°F on nimittäin 37,7777778°C ja 100 luki lämpömittarissa. Aivan kammottavan kuuma. Keskellä aavikkoa etenkin. Bobo on onneksi varustettu ilmastoinnilla, joten eteneminen oli viileää. Etenimme siis viileästi Hoover Damille katsomaan patoihmetystä. Kaikki padolle ajavat autot tarkastetaan, mutta emme oikein sisäistäneet mitä hyötyä on tarkastuksesta, jossa jonkinsortin poliisi katsoo autoon sisälle tonkimatta yhtään mitään. Etenkin kun meidän autoon kun katsoo sisälle näkee kaksi rinkkaa, erinäisiä vaatteita ja ison peittomytyn. Sinne olisi mahtunut joukkoon vaikka minkälaisia räjähteitä. Me emme kuitenkaan olleet epäilyttäviä ja saimme jatkaa matkaa. Viitisen vuotta sitten padon hollille on tehty uusi tie ja kävelysilta mistä pääsee pällistelemään Hooveria edestä. Aikamoinen virityshän pato on, etenkin kun ottaa huomioon että se on rakennettu joskus 1930-luvulla. Sillalla tuuli aivan holtittomasti, mutta se ei suinkaan viilentänyt 100-asteista ilmaa, sillä tuulihan tulee suoraan aavikolta. Great. Tähän kohtaan kuuluu Arizona, osa 4, sillä silta alkaa Nevadan puolelta, mutta vie Arizonaan.
Sittenpä tästä alkaa Nevada, osa 2. Ajelimme itse padolle ja hyvin ämyriikkalaiseen tapaan informatiiviset kyltit oli asetettu niin, että näet mitä kyltissä lukee vasta sitten kun olet jo kääntynyt pois autotieltä. Parkkimaksu 7 dollaria! Parkkeerattiin kuitenkin ja ajateltiin, että käydään visitor centerissä tutustumassa padon rakennustekniikkaan ym. No ei sitten käyty, koska sen lisäksi, että ovella oli yliparanoidisti samanlainen turvatarkastus kuin lentokentällä niin sisäänpääsymaksu oli 8 dollaria. Sisäänpääsymaksu veirailijakeskukseen?! Tämäkin ilmoitettiin vasta siinä vaiheessa kun olimme jo laskeutuneet portaat alas. Mutta onneksi laiskoja p*skoja varten portaat olivat liukuportaat. Tyydyimme siis kävelemään padon päällä. Ovat kyllä olleet aika velmuja kun ovat näin ison seinän saaneet rakennettua. Käytiin taas livahtamassa Arizonan puolella ihan vaan piruuttamme. Tolkuttoman järjetön kuumuus ei kuitenkaan saanut meitä viihtymään kovin kauaa ja nousimme mieluusti Bobon viileään syleilyyn jatkaaksemme matkaa pitkästä aikaa Kaliforniaan.
Nevadan osuus rajoittui siis hyvin pitkälti Las Vegasiin, mutta eipä täällä juuri muuta olekaan. Tai no onhan tuolla Area 51, Extraterrestial Highway ja paljon ei-mitään. (Ja paljon uhvoja ja uhvoukkoja! The Truth is out THERE!! *Spiidi huom.*)
-L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti