Parhaat palat vedätyksistä on jaettava kanssanne, vaikkakaan en tee tarinoille niiden ansaitsemaa oikeutta. Tarina ihmisten hölmöydestä, osa 1:
Aulan seinällä on juliste Yucatanin linnuista, mutta yksi lintu on eksoottinen sekoitus siivekästä ja kamelia. Mielikuvituslajin nimeä en valitettavasti muista. Jotkut asiakkaat olivat siinä sitten ihmetelleet lintujulistetta ja Ewalt kertomaan, että erikoisen näköinen kamelilintu asuu vain Ek' Balamin raunioilla ja sen voi houkutella esiin aamun sarastaessa, jos oikeanlaisia keksejä on mukana. Tonyan veli Rodrigo työskenteli respassa ja häntä kehoitettiin myös kertomaan asiakkaille erikoisesta linnusta. Eräänä iltana jokin pariskunta oli ollut kovin pettynyt, kun eivät olleet nähneet lintua Cobán raunioilla vaikka oli oikeat murkinatkin mukana. Ewalt siihen, että kukas teille sanoi, että lintu on Cobássa, sehän on Ek' Balamissa. Rodrigo sattui olemaan paikalla ja kauhisteli kertoneensa useille seurueille linnun olevan Cobássa ja oli kovin pahoillaan, että nyt lintubongaukset ovat hänen takiaan menneet pieleen. Rodrigo oli siis aivan yhtä tosissaan kuin lintua bongailleet asiakkaatkin....
Tarina ihmisten hölmöydestä, osa 2:
Olipa sitten erään kerran hostellin toinen lemmikkikissa pyöräyttänyt pennut. Pentue emoineen köllivät korissa respan nurkassa, pikkuiset vasta muutaman päivän ikäisiä. Kaikki asiakkaat toki ihastelivat karvapalloja ja Ewalt huumorimiehenä kertoi, että jos yöpyy kolme yötä saa kissanpennun kaupan päälle. Voi miten yksi meksikolainen pariskunta asiasta innostui ja buukkasi heti yhden yön lisää. Kysyivät saisivatko pennun mukaansa seuraavana päivänä Chichén Itzáan, jotta näkisivät onko kissan kanssa helppo matkustaa. Ewalt oli sitä mieltä, että koska pennut ovat vielä niin nuoria niin asiakkaitten tulisi käydä eläinlääkärillä kysymässä voiko niin nuorta erottaa emostaan ja ainakin sitten ostaa sopivaa maitoa kissavauvalle. Seuraavana päivänä pariskunta tuli tohkeissaan eläinlääkäriltä ostamansa maidon kanssa hakemaan kissaa mukaan retkelle. Siinä kohtaa Ewaltin oli pakko kertoa kyseessä olevan vitsin eikä hän todellakaan ole antamassa kissanpentuja kenellekään kylkiäisiksi. Sanomattakin lienee selvää, että asiakkaat lähtivät niskojaan nakellen ja ovet paukkuen...
Ei. Voi. Käsittää.
Viimeinen päivä, eli sunnuntai, Valladolidissa meni hyvin rennoissa merkeissä. Käytiin Jeanin kanssa leffassa katsomassa Anthony Hopkinsin uusi pätkä The Rite, siis El Rito. Aikuisten elokuvat ovat dubbaamattomia ja espanjankielisillä teksteillä, mutta leffa tapahtuu Italiassa, joten välillä sai valita yrittääkö ymmärtää puhuttua italiaa vai kirjoitettua espanjaa... Jos lippu olisi ollut Suomen hinnoissa sanoisin leffan olleen megakakka, mutta hintaa oli vain n. 2,5€ niin tuomio on: semikakka. Illalla keskuspuiston ympäröivät kadut suljettiin liikenteeltä, kaupungintalon edessä soitti bändi ja kadulla tanssittiin. Bueno.
Maanantaina aamiaisen jälkeen tiemme lähti kulkemaan huumorihostellista kohti Méridaa samalla kokoonpanolla, jolla olimme saapuneetkin. Matkalla bongailtiin taas kylien elämää, Mac Gomez-hampurilaisravintolan logo oli jotenkin tutun näköinen.
Valladolidin rauhaisan pikkukaupunkielämän jälkeen meinasi iskeä paniikki kun suunnistimme seitsemisen korttelia iltapäivä ruuhkassa Hostal Zócaloon. Kaupungissa on rapiat 800 000 asukasta ja sen kyllä huomasi. Hostelli oli jälleen kerran iloinen yllätys: neljän metrin huonekorkeus, viihtyisä hengailutila ja siistit huoneet. Puhumattakaan sijainnista pääaukion reunalla. Enempää ytimessä ei voisi olla. Hassu yllätys oli, että neljä Valladolidin hostellissa asunutta travelleria oli myös Zócalossa. Maanantaina yritimme orientoitua kaupunkiin ja tiistaina hintaan sisältyvän, todella hyvän mm. tuoreita hedelmiä, crepesejä ja munakkaita sisältävän aamiaisen jälkeen, otimme jalat allemme ja suunta kohti Méridan "Champs Elyséetä", Paseo de Montejoa. Vissiin on kannattanut valloittaa ja tärvellä Maya-asutus vuonna 1542 niin on saanut antaa nimensä pääkadulle. Montejolta löytyi myös antropologinen museo, jossa oli Maya-juttujen lisäksi mielenkiintoinen valokuvanäyttely Meksikon vallankumouksesta v. 1910-13. Karua on meno ollut. Museorakennus on rakennettu vallankumouksen vuosina, varsin vaikuttava ilmestys. Kaupungin suuruuden huomasi iltapäivällä myös jaloissaan, joten ilta meni leppoisasti hostellilla korttia pelatessa. Opettiin Jeanille ja saksalaiselle Kealle Shanghai (with the Hellsinki rules). Kea myllytti aloittelijan tuurilla.
Tiistaina ihasteltiin hiukan uudempaa taidetta MACAYssa, Museum of Contemporary Art Yucatanissa. Upeassa vanhassa talossa vielä upeampia nykytaiteen teoksia! Osa oli toki sarjassa "keräsin mainoslehtiä sekä tyhjiä pakkauksia muovikassiin, rikoin lattialle pari pulloa, kaadoin päälle multaa ja nimesin teoksen" eli menee yli hilseen. Meksikolaisten taiteilijoiden lisäksi museossa oli vaihtuvana näyttelynä Colombia in Mérida. Kokeneempien taiteilijoiden sekä nuorten lupausten upeita maalauksia, piirroksia ja veistoksia. Jos aihe nappaa, kannattaa tsekata www.macay.org. Meidän suosikkeihin kuuluu mm. Ariel Guzmán, Agúeda Lozano ja Daniel Caro.
Meksikolaiset, tai ainakin yucatanilaiset ovat todella ystävällistä kansaa. Spiidin parta ja Lottiksen tatuoinnit, niin pieniä kuin ovatkin, ovat oivia jäänmurtajia. Useampikin mies on pysähtynyt kysymään mistä olemme ja saman tien tienneet, että Finlandia es muy lejos, muy fría. Yleissivistys on kohdillaan kun osaa laittaa kaukaisen maan kartalle ja tietää, että siellä on kylmä! (Samaa tuskin voi sanoa pohjoisista naapureistaan...) Hyviä matkailu- ja shoppailuvinkkejä ollaan saatu, sillä englanti taittuu useilla todella hyvin. Toki myös turisteja varten on opeteltu sanat "riippumatto" ja "panamahattu". Moitteettomasti lausuttuina tietenkin.
Eilen kaupungissa potkaistiin käyntiin 8 päivää kestävät karnevaalit. Plaza Grandelle eli tuohon hostellin oven eteen pystytettiin lava ja illalla päästiin toteamaan, että joka maassa tuntuu olevan samanlainen p****njauhajajuontaja, joka yrittää epätoivoisesti saada porukan huutamaan. Let me hear you say "yeeeeeeaaaaaa"! Ja samma på español. Jotain muusikonrenttuja kävi pyörähtämässä lavalla ja puistossa marssi rumpalipoppoo 15-16-vuotiaita poikia, jotka osasivat soittaa käsittämättömän hyvin! Ilotulitukset pamautettiin taivaalle, jonka jälkeen lavalle nousi paikallinen kuuma nimi Motel. Bändi oli kuin meksikolainen Kent pienellä poikabändivivahteella. Ei siis aivan täyttä kuraa vaikka yleisö olikin sitä kiljuvaa sorttia.
Tänään käytettiin loppuviikon budjetti Maya Co-op myymälässä. Kaikki tuotteet ovat Mayojen tekemiä ja viltit sekä ponchot kudotaan paikan päällä ja tuotot menevät tekijöille itselleen eivätkä ison kihon taskuun. Ainakin haluamme uskoa niin. Valitsimme yhteistuumin upean värikkään Meksiko-huovan, joka on pienen Día los Muertos-figuurin lisäksi ainut matkamuisto minkä aion hommata Tyynenmeren tältä puolen. Spiidi osti hienon Maya-ornamentein koristellun paidan, joka on agavea/sisalia eikä puuvillaa tai pellavaa niinkuin suurin osa turisteille tyrkytettävistä paidoista. Méridassa tehdään sisal-kuidusta myös parhaimmat riippumatot sekä guyabera-paidat, mutta niitä ei nyt tällä reisulla tartu mukaan. Loppuviikko syödään siis makaroonia, mutta onpa ainakin pirun hieno viltti ja paita! Heh.
Lasten kulkue starttaa tuosta plazalta tänään ja huomisesta ensi keskiviikolle riittää kunnon karnevaalihulinaa. Tällä hetkellä hostellin loistava sijainti hiukan kostautuu, sillä kauppojen ovilla on tapana luukuttaa musiikkia täysillä (tarkoituksena kai houkutella asiakkaita, me kylläkin karkotumme) ja samalla iltaa varteen tehdään sound checkiä ölinästä päätellen ainakin kahdessa paikassa. Meksiko, tuo kakofonian luvattu maa! Me karkaamme Méridasta rannikon rauhaan sunnuntaina viikonlopun villeimpien juhlien jälkeen. Niinkuin eräskin miekkonen sanoi: Saturday best carnaval, good tequila, Sunday good carnaval, tequila no good, beer good!
-L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti