07.03.11 Celestún, Yucatán, México

Perjantaina oli herätys aamutuimaan ja lähdin Jeanin kanssa Uxmalin (lausutaan 'uushmal') temppeliraunioille. Mielettömän upea paikka! Todella hyvin säilyneitä kaiverruksia ja isolla tontilla on pyramidin lisäksi kaivettu esiin ja restauroitu 4 isoa rakennelmaa sekä useita rakennuksen osia. Iguaaneja vilisti enemmän kuin laki sallii ja hetken tämä turisti oli kiinnostuneempi liskoista kuin historiasta... Uxmal on sen verran syrjässä ettei suuria turistilaumoja ollut, bussilla menee melkein 1,5 tuntia Méridasta. Uxmal on myös jostakin syystä Chichén Itzáa vähemmän mainostettu. Toki yksi venäläisryhmä oli "iloksemme" mahdollisimman äänekäs ja huonosti käyttäytyvä. Krääsäkauppiaat olivat varmasti iloisia, sillä juuri isompia sombreroita tai epämayamaisempia "maya"-mekkoja ei olisi porukalla voinut olla. Osa Uxmalin rakennelmista on sen verran haperossa kunnossa ettei niillä saa kiipeillä, mutta eiköhän joku matami istunut patsaan päällä valokuvattavana, vaikka sen ääressä on hyvin selvä kuva, joka kieltää moisen. En voinut jättää osoittamatta kuvaa ja sanoa ettei siellä saa keikkua. Siitäkö riemu syntyi: "do you speak russian?", "you don't work here", "shut the f*** up!". Ei, en puhu venäjää, minun ei tarvitse sillä olen Meksikossa. Ei, en ole töissä täällä, mutta jonkun täytyy ojentaa moukkia. Ja mukavaa päivänjatkoa sinullekin! Että näin kunnioitamme sekä vieraan maan historiallisia monumentteja että kohtelemme kanssaihmisiä. Huoh. Jos ei urpoja oteta huomioon niin oli mahtava paikka ja todellakin kaiken hikoilun arvoinen! Spiidiä taisi iltapäivällä hostelliin palattuamme hiukan harmittaa kun ei lähtenyt mukaan, etenkikun Jeanin mielestä paikka oli jopa hienompi kuin Chichén, mutta ei sitä aina jaksa. Otin sitäpaitsi _paljon_ kuvia. Myös muusta kuin iguaaneista.

Perjantai-iltana oli tarkoitus seurata karnevaaleja, mutta Uxmal oli uuvuttanut tämän karnevaloitsijan jokseenkin täysin ja kurkittiin vain hiukan kulkueen ohittaessa hostellin. Ei ollut kovin vaikuttavaa. Valitettavasti. Lauantai-illan karnevaaleihin asennoiduttiin sitten paremmin ja suunnattiin Paseo de Montejolle klo 19 aikoihin, jolloin paraatin oli tarkoitus lähteä liikkeelle. Reitti tosiaan oli useamman kilometrin mittainen ja vaikka olimme suunnilleen reitin puolivälillä odottelimme yli tunnin ennenkuin mitään tapahtui. Odottelu oli todellakin odottelua; mihinkään ei oikein päässyt kulkemaan eikä mitään täyteohjelmaakaan ollut. Reitti oli blokattu todella turvallisesti aidoilla ja portteja oli hyvin harvakseltaan. Jos jotain olisi tapahtunut ja porukka olisi ryntäillyt paniikissa, puolet porukasta olisi tallaantunut kuoliaaksi. Iloinen havainto. Karnevaalit ovat Coca-Colan ja Coronan sponssaamat, joten kulkueen autoissa kilpailivat mainokset ja glitter. Esiintyjät eivät olleet kovin innokkaan oloisia vaan heittelivät sponsorikrääsää yleisölle eikä kulkue ollut yhtenäinen vaan välillä joutui todella odottamaan seuraavaa poppoota. Emme siis ymmärrä mistä kaikki jaksavat niin kovasti innostua. Etenkään 7 päivän ajaksi. Toki osa puvuista oli _todella_ hienoja, mutta tunnelmaltaan ja viihdearvoltaan Stadin sambakarnevaalit pesee Méridan superkarnevaalit mennen tullen! Bileet kulkueen jälkeen jatkuivat tosin aamukahteen, mutta aika klo 19-22 välillä oli tappavan tylsää... Olisi kai pitänyt panostaa pullolliseen tequilaa.

Viisi päivää suurkaupungin hulinassa riitti ja sunnuntaina lähdimme jo aamusta kohti pientä Celestúnin kalastajakylää rauhallisemman elämän toivossa. Taitettavaa matkaa oli vain 96km, mutta matka-aika n. 2,5 tuntia. Verrattavissa Kotka-Helsinki vakiovuoroon. Bussi oli myös ensimmäinen ei-niin-miellyttävä: lievä märkä-koira-ullakolla-tuoksahdus oli vallannut bussin ilmastoinnista huolimatta. Matka sai tragikoomisia piirteitä kun vajaan tunnin matkustettuamme alkoi sataa kaatamalla: ikkunat olivat kyllä kiinni, mutta jostakin välistä vettä tuli kuin vesipuistossa konsanaan ja allekirjoittanut istui ikkunapaikalla. Onneksi oli tilaa vaihtaa käytäväpaikalle, mutta hetken päästä sekään ei auttanut, sillä entinen istuimeni tulvi jo yli äyräiden. Penkit tosiaan olivat aivan normaalit plyysipäällystetyt superlonisohvat, joten bussin ominaistuoksukin sai sateessa selityksen... Celestúnin vihdoin lähestyessä pilvetkin hajosivat ja pääsimme lähes kuivin jaloin suuntaamaan majoitusliikkeseen. Hostellia kylässä ei ole, joten tyydyimme Méridan turisti-infotädin suosittelemaan Hotelli Sofíaan. Hotla löytyi korttelin päästä sekä keskusaukiosta että rannasta ja huoneella on hintaa huimat 150 pesoa. Eli noin 10 €. Paljonkaan askeettisemmaksi huonetta ei enää saisi ja kylpyhuone on suorastaan ainutlaatuinen, mutta emme todellakaan valita! Koska kyseessä on hotelli, huoneen hinnassa säästämämme raha menee tosin moninkertaisena ulkona syömiseen. Vaikka suomalaisessa mittapuussahan sekin on halpaa.

On aivan mahtavaa taas olla meren äärellä, tassutella valkoisella hiekalla, eikä tarvitse miettiä mitä tekisi ja minne menisi: täällä ei ole mitään tekemistä. suurin posa päivää meni siis ei-minkään-tekemisessä. Tokihan myös pikkukaupungissa juhlitaan karnevaalia, joten tallustimme keskusaukiolle seitsemän aikoihin ihmettelemään järjestelyjä. Niitä sitten ihmeteltiinkin lähes kolme tuntia ennen kuin mitään tapahtui. Huoh tätä mañana-meininkiä. Toki paikallisväestö oli kaikessa ysärimäisyydessään aika viihdyttävä. Emme ole aikoihin nähneet yhtä mahtavia mulletteja ja kivipestyjä farkkuja. Illan kruunasi perusjumputuksesta edukseen eroittunut Lambada-miksaus. Olemmeko huomaamattamme joutuneet aikakoneeseen? Paikallinen kuuluisuus (?) Hugo Ruiz nousi lavalle viihdyttämään kansaa, meksikolainen diskopoppiiskelmäjumputushan on sitä kuuminta hottia. Tsekkaa ite YouTubesta. Onneksi saimme nauttia sulosävelistä myös mentyämme nukkumaan, sillä kemut jatkuivat pitkälle yli puolen yön.

Tämän päivän suunnitelma oli lähteä veneilemään flamingo-reservaattiin, joka on ainoa turistihoukutin tässä kylässä. Kalastajan kyytiin nousi lisäksemme viisi muuta matkailijaa ja vajaan kolmen tunnin reissu starttasi. Ennen flamingoja käytiin ihmettelemässä pystyyn kuollutta metsää, petrified forest. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin niin oli aika jännä paikka: silmänkantamattomiin lähes kelottuneita puunrunkoja matalan kasvillisuuden joukossa. Puut kuuluivat aikoinaan makean veden ekosysteemin ja suolavesi tappoi puut pystyyn. Hassua. Viimeisen viiden vuoden aikana matalaa kasvustoa on ruvennut versoamaan alueelle. Sitten vihdoin kohti pinkkejä lintuja! Jo kaukaa näkyi vaaleanpunaisia länttejä joessa, jossa vettä on flamingoja ajatellen ideaalisti vain n. 70 cm. Matkalla toljotettiin myös ravustajia työssään, heillekin matala vesi oli bonusta. Kummasteltiin lintuja, ei niinkään ravustajia, turvallisen matkan päästä ettei kaverit saa slaagia ja sinkoa lentoon liian nopeasti niin että kaula katkeaa. Aikamoisia kuikeloita nimittäin ovat. Ja TOSI pinkkejä. Väri muuttuu linnun iän myötä ja joesta syömänsä eliöt sisältävät oleelliset vitamiinit värin ylläpitämiseen. Reissun varakapteenina toimi Santiago, n. 7 vuotta, jonka hommiin kuului mm. harjateräksestä hitsatun ankkurin viskominen mereen. Ei varmastikaan kovin heppoinen homma. Pysähdyttiin myös Ojo de Agualla, makean veden lähteellä, jossa Santiago vallan innostui kertomaan lähteessä asuvista kaloista ym. Valitettavasti ihan kaikkea ei ymmärretty. Takaisin päin ajeltiin pitkin veikeää puiden muodostamaa jokea, jonka rannalta joku bongasi krokotiilin. Mainion reissun lopuksi Santiago taisi saada isäänsä paremmat tipit.

Langatonta nettiä ei tästä kylästä löydy, joten saimme lisää aikakonemeinikiä osaksemme käymällä internet kuppilassa eli ciber caféssa. Kahvia sieltä ei kylläkään saanut. Kakofonian lisäksi Meksikossa kukoistaa myös piratismi. Eilen ensi-iltaan tulleet leffat ovat myynnissä kojuissa, kenkäkaupoissa on flipflopeja niin Filalta kuin Converseltakin (myös One Star ja Converso...), mutta kaiken kruunasi nettikahvilan piratisoitu Windows!

Raportti päättyy tältä erää, loppupäivä kuluu rantsussa maisemaa fiilistellessä ja illan karnevaalipläjäystä odotellessa...

-L