Miamilaisilla oli käynyt hiukan kehnommin "in almost a five star"-hotellissaan. Mimmit olivat saapuneet edellisenä päivänä neljän päivän minilomalle ja keskiviikkona heidän ollessa uima-altaalla huoneesta oli viety käteistä 500 dollaria. Olo oli kuulemma niin hyväksikäytetty etteivät suostuneet jäämään enää hetkeksikään hotelliin vaan nukkuisivat yönsä mielummin kentällä. Ikävää, mutta miksei rahat olleet tallelokerossa, joka huoneessa kuulemma oli? Huoh. Siinäpä sitten kuunneltiin moneen kertaan sama tarina kun tytöt soittelivat kavereilleen minkä vuoksi olisivat jo seuraavana aamuna kotona. Miamissa ei kuulemma olisi koskaan hoidettu rikospaikkatutkintaa niin huonosti kuin täällä ja senhän tytöt tiesivät, koska toinen oli poliisi Miamissa, jossa poliisitoiminta on "top notch". Tytöillä oli selvästi hiukan kärjistynyt kuva Meksikosta, sillä eivät olleet uskoa korviaan, että olimme selvinneet kolmen kuukauden reissaamisesta ja hostelliasumisesta ilman mitään ongelmia.
Yö kului vähemmän mukavasti penkeillä könöttäen ja lattialla lojuen. Allekirjoittanut sai otettua reilun tunnin nokoset, mutta Spiidi päätti hyötykäyttää aamuyöntunnit työntekoon. Aamuneljältä taas terminaalishuttlella T3een, jossa pikkuhiljaa porukka heräili töihin ja pääsimme vihdoin eroon rinkoista. Hyödynsimme vielä Meksikon vapaata lääkemyyntiä ja täydensimme matkalääkitysvarastoamme: kaikki reseptilääkkeet löytyvät käsikauppana vaikka paketeissa lukee "ostettavissa vain lääkärin määrämällä reseptillä". Jepjep. Lento Miamiin oli naurettavan lyhyt reilun tunnin rykäisy ja pääsimme onneksi maahantulotarkastuksesta kohtuuripeästi läpi. Jannu joka istui tiskin takana oli niin vakava ja ilmeetön, että omassa pokassa oli pitelemistä. Etenkin siksi, että mies saapui työvuoroon jonottaessamme, rupatteli ja naureskeli kollegoiden kanssa niinkuin normaali ihminen, mutta tiskin taakse asetuttuaan naama peruslukemille kuin olis jo! Ja kyllähän se toki on epäilyttävää kun ihmiset tulevat Amerikkaan olemaan yli kahdeksi kuukaudeksi etenkään kuin yksikään eurooppalainen ei varmastikaan yritä jäädä sosiaalipummiksi Jenkkeihin. En silti ymmärrä miten ammattimme liittyy asiaan millään tavalla. Tai sormenjälkemme, jotka nyt ovat TSAn arkistossa. Kääk.
Kello oli 10.30 Miamin aikaa kun saimme rinkat lykättyä eteenpäin kohti seuraavaa lentokonetta ja aikaa lennon lähtöön oli 11 tuntia. Info-tiskillä oli suloinen rouva (hiukan kuin Pulmusten Peggy 7-kymppisenä), joka opasti miten saamme Miamista parhaat palat yhdeksässä tunnissa. Päivä olikin oikein onnistunut South Beach-vierailu, vaikkakaan musta t-paita ja mustat pitkät housut eivät olleet ehkä ihan paras varuste +30° lämpöön. Aina ei voi voittaa. Sushilounaan jälkeen oli tarkoitus treffata Spiidin kaveri Tim, mutta mönkään meni sillä Timin kyyti teki oharit ja "vain murhaajat kulkevat bussilla". Nämä murhaajat hyppäsivät SoBen paikallisbussin kyytiin kohti eteläistä rantaa ja Miami Beachin venesatamaa. Ei vaan pysty käsittämään miten isoja veneitä ihmisillä on. Järjettömän kokoisia valtamerilaivoja. Jos meillä olisi pari-kolmekymmentä miljoonaa löysää rahaa, saatettaisiinpa itsekin jonkinlainen purkki hommata. Ehkä seuraavassa elämässä. Dexterin Slice of Life-venettä ei näkynyt eikä kämppäkään löytynyt eikä Horatio Cainekaan tullut kadulla vastaan, mutta katseltavaa riitti Art Deco-taloissa ihan kylliksi ja kaupunki näytti epäilyttävän tutulta. As seen on tv! Miamissa selvästi tykätään kyltittää kaikki mahdolliset paikat, osassa kielletään ja osassa kehoitetaan tekemään jotain. Ainakin koirankakkojen siivoamatta jättämisen sanktiot näyttivät tepsineen. Hyvähyvä. Vähäuninen yö aiheutti lievää epätodellista tunnetta, enkä ole ihan varma olimmeko todella Miamissa, mutta kiva päivä oli.
Lauantaina Charlotte joutui töihin, mutta lähdimme perheen miesten kanssa katselemaan kaupunkia. Kävelimme parin kilometrin matkan Mississippin yli kulkevalle lautalle ja saimme osaksemme jokseenkin kummeksuvia katseita, täällä "kukaan" ei kävele mihinkään. Täällä ilmeisesti tervehditään naapurien lisäksi kaikkia ketkä sattuvat ohi kulkemaan, sillä kuisteillaan istuksivat ihmiset tervehtivät meitä vielä korttelien päässä. Lautta vei meidät parin korttelin päähän French Quarterista, New Orleansin vanhasta keskustasta, joka on pullollaan taidetta, baareja, ravintoloita ja matkamuistoja. Baareista saa to go-mukin, jos kesken drinksun haluaa lähteä käpöttelemään, sillä on täysin sallittua ryypätä missä haluaa. Kunhan on muovimuki eikä lasi. Aika vappuinen meno siis 7 päivää viikossa tai ainakin lauantaipäivänä. Mutta kaunis arkkitehtuuri vei ainakin mun huomion kaikista ohikulkevista värikkäistä drinksuista. Vappuaaton kunniaksi Charlotte oli hommannut grillattavaa, mm. savustettua peuramakkaraa ja takaisin kämpille päästyämme laitettiin grilli tulille ja kaljat/siiderit jäähtymään. Terassilla istuksiessa reippaasti yli 20 asteen lämmössä ei ollut ihan perinteinen vappufiiwis, mutta onneksi Pietulla oli vielä Tervasnapsin pohjat jäljellä edellisen Suomen-reisun jäljiltä eli kyllähän se wappu löytyi kuin löytyikin. Vappuhenkeä lisäsi myös Saku, joka kävi pissillä pihapuun juuressa. Hänestä tuli myös innokas baarimikko, joka haki aina uuden olusen tarvitsevalle ja epähuomiossa hänelle tuli opetettua miten pullonavaajaa käytetään. Pikkumies on myös mainio sanailija ja äkin Spiidin vieressä istuessaan totesi: "Love your haircut, dude". Hehee! Kaveri ymmärtää täydellisesti myös suomea, vaikkakin vastaukset tulevat yleensä englanniksi. Sen sijaan sujuvaa finglishiä höpöttyy ja vakaa usko siihen, että kaksikielisyydellä voi huijata vanhempia kumoamaan toistensa auktoriteetti. Ei ihan onnistu kuitenkaan. Vappupäivänä piknikin sijaan pakkauduttiin autoon ja lähdettiin kaupoille. Asioiden hoitamisen lomassa käytiin huvin vuoksi Party Timessa, josta saa kaikkea teemajuhliin, naamiaisiin, synttäreille ja kaikki krääsäpyhät, kuten Halloween ja St.Patrick's Day, olivat edustettuina omilla perin laajoilla osastoillaan. Mitä sieltä et löydä siä et tarvitse, etkä tarvitse suurinta osaa siitä mitä löydätkin. Yllättävän suuri osa kertakäyttöiseksi tarkoitetusta roinasta oli huomattavasti tukevampaa tekoa kuin uskoisi ja muutaman kerran lause "jos mentäisiin täältä suoraan kotiin niin..." pääsi allekirjoittaneelta livahtamaan. Etenkin tiki- ja rock'n'roll- osastoilla.
Maanantaina Saku kuskattiin päivähoitoon ja me muut lähdimme ensin Pietun opastuksella yliopistolle ja sitten Charlotten opastuksella hautuumaakierrokselle. Pietu on töissä University of New Orleansissa, jonka elokuvaosasto on mukana lähes poikkeuksetta kaikissa täällä kuvattavissa elokuvissa. Joita on muuten paljon. Myös Disneyn Imagination Movers -sarjaa kuvattiin UNOn studiolla ja kävimme kurkkimassa värikkäissä lavasteissa. Hienoin kohdalle osunut leffasälä oli Ray-leffassa käytetyt lentokoneen portaat. Tuli aika julkkisfiilis. New Orleans on leffanäyttämönä toimimisen ohella kuuluisa suurista ja upeista hautuumaistaan, turistifirmatkin myyvät Cemetery Toureja. Suomalaisena sain taas ihmettyä lisää tästä autokulttuurimaasta, sillä hautuumaatkin on suunniteltu niin, että niissä pääsee ajamaan lähes joka hautarivin editse. Toki Metairien hautuumaa on ehkä 6 kertaa Hietsun kokoinen ja siinä helteessä pari tuntia palloiltuaan oli jo valmis etsimään tyhjän tönön johon kuukahtaa. Käsittämättömän upeita "hautataloja" oli silmänkantamattomiin ja suurin osa New Orleansista otetuista valokuvistamme taitaa olla hautuumaalta. Haudat ovat ikivanhoja, niissä lepää sukupolvia tai yhteisöjen jäseniä tai yhtiökumppaneita. Osa haudoista on myyty edelleen ja jotkut ostavat haudan itselleen hyvissä ajoin. Charlotten entinen pomo oli tehnyt niin yhtiökumppaninsa kanssa ja he olivat pitäneet juhlat haudalla. Molemmat olivat siis silloin vielä hengissä. Eräällä haudalla on traaginen tarina nuoresta Josy Arlingtonista, joka oli lähtenyt ulos vasten isänsä tahtoa. Isä oli uhannut vaihtaa lukot jos tyttö poistuu talosta ja niinpä tyttö kuoli kylmään yöhön, kun ei saanut ovea auki. Kyseinen hauta on jo uusilla omistajilla, mutta kaunis pronssiteos on paikoillaan. Matkalla hakemaan Sakua hoidosta ajoimme Pontchartrain -järven rantaa pitkin. Varmasti suurin koskaan näkemämme järvi, jossa ei ole saaren saarta. Järven halki kulkee 24 mailia pitkä silta, mutta vastarantaa ei näy maapallon kaartumisen takia. Vähemmästäkin turisteilusta tulee nälkä, joten Spiidi ja minä päätimme maksaa majoitusvuokran sushilla. Emme toki alkaneet väsäämään sitä itse vaan kävimme all-you-can-eat-raflassa. Pöytään kannettiin juuri mitä itse halusi juuri niin kauan kuin halusi, mutta hinta pysyi vakiona. Olen varma, että kokki huokaisi helpotuksesta kun poistuimme...
Tiistaina Louisiana päätti näyttää, että voi täälläkin olla kylmä. "Kylmä" tarkoittaa tässä tapauksessa Suomen normaalia juhannussäätä. Päivä meni hiukan harakoille, sillä UNOn ulkoilma-rapukesteissä (taasen all-you-can-eat...) ei olisi tarjennut olla, joten pogoilimme jonkin aikaa keskustassa tekemättä juuri mitään. Louisianan vissiin ainoalla kuivalla maalla olevalla kasinolla kävimme pyörähtämässä, lauantaina kun emme päässeet sisälle kun Saku oli mukana. Uhkapeli on osavaltiossa laitonta, joten yleensä kasinot ovat jokilaivoilla, mutta Harrah's on saanut jonkin poikkeusluvan. Paikka oli juuri sellainen missä lilahtavahiuksiset ruttuiset mummelit pelaavat yksikätisiä, drinkki toisessa ja rööki toisessa kädessä. Harrah'silla kun tosiaan saa polttaa sisällä. Illalle tarvitsi jotain aktiviteettia, joten keksimme sen epäaktiivisimman vaihtoehdon: mennään leffaan. Haimme Sakun hoidosta, Charlotten töistä ja veimme ensin haetun mummolaan ja otimme sieltä mukaamme vaarin. Myös leffaeväissä pätee "kaikki on suurempaa Amerikassa". Noin kahden litran pussi poppareita ja reilun litran limu ilmaisella lisätäytöllä olisi sellaisenaan pitänyt mielenkiinnon yllä jos Sourcecode sitä ei olisi tehnyt. Minkä kyllä teki, vaikkakin menee sarjaan weird ass shit -> omituista pylly kakkaa -> odd hiney poo. Hienoa edestakaisin kääntämistä, joka tuli vappuaattona Charlotten isän kanssa puheeksi, kun hän halusi tämän blogin osoitteen. Toki translate.google kääntää kaiken, mutta miten oikein se sen tekee, se on eri juttu. Väsyneenä päivänä on väsyneet jutut.
Keskiviikkona, viimeisenä New Orleans-päivänä, päätimme olla omatoimituristeja ja suunnata lautalla joen yli keskenämme. Lautalla kuuntelimme kahden vanhemman mustan herran jutustelua ja syvän etelän murre sai meidät jälleen epäilemään englannin kielen taitoamme. Keskustassa hyppäsimme ratikan kyytiin, jolla matkasimme City Parkiin. Puisto on Ämyriikan viidenneksi suurin, jopa New Yorkin Central Parkia isompi. NOMA, siis taidemuseo, ja sen puutarhassa oleva veistospuisto piti meidät kiireisinä kolmisen tuntia. Museossa oli taidetta ympäri maailman, vanhoja esineitä Amerikoista, Fabergén munataidetta 1800-luvulta ja paikallista nykytaidetta ja valokuvia. Ulkoa löytyi suomalaisenkin, Laila Pullisen, teos sekä kymmenittäin mitä mielikuvituksellisimpia veistoksia. Suosikkeja ehdottomasti jättihakaneula, ikkunalle johtavat tikkaat ja puussa roikkuvat jättimäiset Mardi Gras -helmet. Helmikuisten Mardi Gras -karnevaalien aikaan ihmisillä killuu kaulassa värikkäitä muovihelmiä, joita heitellään kulkuereitin varrella puihin roikkumaan. Siitä siis jättihelmien idea. Takaisin, lauantaita huomattavasti rauhallisempaan, French Quarteriin palattuamme mun oli aika maistaa Yo Mama'sin maapähkinävoi-pekoniburgeria ja olen iloinen, että maistoin. Käsittämättömän ällöttävältä kuulostava makuyhdistelmä oli käsittämättömän hyvää! Lounastauon takia tosin missasimme voodoo-kuningattarena pidetyn Marie Laveaun haudan, sillä kyseinen hautuumaa sulki porttinsa klo 15. Miksi ihmeessä hautuumaalla on aukioloaika?
Reilun 300 000 asukkaan New Orleans, tuttavallisemmin Nawlins, osoittautui todella kivaksi kaupungiksi. Arkkitehtuuri on kaunista ja sekä historia että nykypäivä mielenkiintoista. Musiikki mainiota ja ruoka maukasta. Asuinalueet etenkin keskustan alueella saattavat korttelin matkalla muuttua loisteliaista rähjäisiksi. Suuri osa taloista on kuin suoraan Benjamin Buttonista (joka kuvattiin täällä) ja osa on halvempia shotgun shackeiksi kutsuttavia 3.5 x noin 10 metrisiä taloja. Julkisivu on siis tuo 3.5 metriä. Double barrel- mallissa kaksi taloa on rakennettu rinnatusten. Nimitys tulee, ainakin Pietun mukaan, siitä, että kun haulikolla ampuu etuovesta sisään haulit lentävät takaovesta ulos. Hmmm. Hurrikaani Katrinan jälkiä näkyy yhä ympäri kaupunkia. Sen aiheuttamaa tuhoa ei voi edes yrittää käsittää, mutta ihmisten sitkeyttä ei voi olla ihailematta. Kotinsa menettäneet, joilla rahkeet vielä riittivät palasivat keskelle tuhoa viikkojen evakkoasumisen jälkeen ja rakensivat kotinsa uudelleen. Kaupunkia, sekä fiilistä että katukuvaa, on vaikeaa kuvailla. Se pitää itse kokea ja nähdä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Toivottavasti ehdimme käymään täällä toistamiseen ennen kuin Laihoset muuttavat Suomeen, sillä mm. suoalueet ja vanhat plantaasit jäivät vielä näkemättä. Ja paljon, paljon ruokia jäi maistamatta. Suuren suuri kiitos ja kumarrus Bed & Breakfast/kaupunkioppaat Laihoselle!
Viime kuussa lähinnä Arkansasissa, Georgiassa, Tennesseessä ja Mississippissä riehuneet ukkosmyrskyt ja tornadot (joita ainakin joissain medioissa kutsuttiin virheellisesti hurrikaaneiksi) aiheuttivat pään vaivaa Memphisin reissun suhteen. Mississippi-joen pinta on noussut jo usealla jalalla ja sen odotetaan yhä nousevan tulevina päivinä. Tällä hetkellä Memphisin keskustan tuntumassa tulvii joen rannassa oleva puisto, mutta muuten ei suurempia varoituksia ole annettu. Mietimme pitäisikö meidän jäädä New Orleansiin vielä päiväksi tai pariksi tarkkailemaan tilannetta, mutta tulimme siihen lopputulokseen, että nyt kun Memppariin vielä pääsee junalla niin ei muuta kuin menoksi.
-L
P.S. "space...space...space...space...cookie...space...my echo must be broken" -Saku 3v.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti