Low seasonin ei kaivatut, mutta odotetut sateet alkoivat viikonlopun aikana eikä niille meinannut näkyä loppua lainkaan. Olen aina luullut, että sadekauden kuurot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta muutamana päivänä satoi 12-13 tuntia putkeen. Huoh. Lämpötilakin laski alle kolmeenkymmeneen ja pitkät hihat oli kaivettava rinkan uumenista. Absurdia palella +27°:ssa. Koska olin aiemmin ohimenevässä mielenhäiriössä luvannut JPlle, että kokeilen laitesukellusta niin eihän siinä sitten muukaan auttanut. Maanantaina Katan temppelin alueella olevalla uima-altaalla Lottis vajosi pinnan alle. Veden alla hengittäminen, joka oli ainut etukäteen ahdistanut asia, sujui hyvin ja peruskokeilujen jälkeen pulikoin pitkin allasta. Ainut viihdyke oli Spiidi kameran kanssa, joten lajia täytynee kokeilla meressä osatakseen muodostaa lopullisen mielipiteensä.
Sadetta riitti todellakin koko viikon ja sateiden mukana myös kova merenkäynti oli löytänyt tiensä Andaman merelle. Olimme siis jumissa kuivalla, tai no märällä, maalla ja vielä sisätiloissa. Keskiviikkona pojat kuitenkin uskaltautuivat sukellusretkelle, mutta mun pieneen mieleenkään ei tullut lähteä mukaan keikutukseen. Kolmen sukelluksen reissun päätyttyä treffattiin Ao Chalongin saunalla illan suussa ja olihan se minunkin kokeiltava thaisaunaa. Saunamaksuun kuuluu saronki, johon verhoutuneena istahdimme kuumaan, höyryiseen ja yrteiltä tuoksuvaan huoneeseen. Muuten hyvä, mutta yrttiseoksen sitruunaruoho kävi hengitykseeni sen verran pahasti, että oma saunomiseni jäi yhteen rundiin. Viilentelin itseäni oluen ääressä viihtyisällä kanojen ja kukon vartioimalla pihalla poikien viihtyessä höyryssä. Ihan suositeltavan arvoinen kokemus, etenkin kai sukelluksen jälkeen höyry tekee hyvää keuhkoille.
Torstaina vietimme lähes koko päivän läheisessä Anchor Inn -raflassa, jossa olemme jo kantiksia muutenkin. Meksikossa tapaamamme Jean on Thaimaan rundilla ja saapuisi kahden aikoihin Koh Lantalta Chalongiin. Kaveria ei kuitenkaan näkynyt vielä neljältäkään, joten totesimme Thaimaan turistinkuljettimien tehneen taas pikkuisen tenän. Jätimme Jeanille viestin, että soittaa kun pääsee paikalle ja tulemma noutamaan hänet Ankkurista. Vajaan tunnin kuluttua jamppa soittikin löytäneensä paikalle ja Ankkuriin kävi tiemme jälleen. Yllättäen neljän tunnin matkaan oli mennyt yli kuusi tuntia samankaltaisen minibussisäätämisen takia kuin mitä sain Sinin kanssa kokea palatessamme Krabilta. Oluitten jälkeen reissussa rähjääntynyt ja semisti ärsyyntynyt Jean vietiin saunalle ja hyvän tovin jälkeen palasimme taas Ankkuriin illastamaan. Ravintelissa on tosi hyvä hinta-laatu-annoskoko -suhde ja lista kattaa sekä thaisafkan että kunnon länkkärimätöt. Omistaja on saksalainen, joten wiener schnitzelit ja muut eivät jätä nälkäisiksi. Ja kaikki mitä ollaan maistettu on ollut hyvää. Siihen ei kyllä vieläkään ole tottunut, että kuulee suomenkieltä, raflaa vastapäätä on eräs tunnettu suomalainen sukellusfirma, jonka porukka usein on samaan aikaan syömässä. Vaikeaa kun "salakieli" ei enää olekaan käsittämätön ja pitää olla päästämättä sammakoita kanssaihmisistä.
Perjantai oli aivan yhtä ankea kuin torstaikin, aikaa kulutettiin jälleen Ankkurissa enemmän reissukokemuksia kertoillen. Jeanilla oli reissuväsy hiukan pukannut päälle, mutta oli Uudessa Kaledoniassa tehnyt pari viikkoa töitä ja saanut uutta puhtia matkailuun. Kätevää olla ranskalainen kun vanhoja siirtomaita on yhä ympäri planeettaa. JPkin liittyi seuraan ja paranneltiin maailmaa siihen saakka kun Jean suuntasi Phuket Towniin ja lentokenttäbussilla Chiang Maihin vievälle koneelle.
Sitten koittikin mulla totuudenhetki. Lauantai alkoi harmaana, tuulisena ja sateisena eikä fiilis ollut muutenkaan kovin hehkeä. Olin saanut ystävältäni Suomesta edellisenä päivänä murheellisia uutisia enkä siksi kai ollut juuri nukkunut. Aamulla olo oli siis kaikkea muuta kuin "jee mennään sukeltamaan". Totesin kuitenkin, että kun en voi olla Suomessakaan kaveria halimassa niin sama kai se missä päiväni vietän. Menomatka Raya Yaille oli keikkuvan puoleinen, mutta jotakuinkin inhimillisesti sain torkuttua penkillä. Eka pulahdus oli Ao Baukissa ja kaikenlaista ökkömölliäistä odotti alhaalla hulluja sukeltajia. Merisiilet, -tähdet ja -makkarat saavat omituisimpien otusten maininnat, muuten olo oli kuin olisi eksoottisessa kalakeitossa uiskennellut. Mennä polskuttelin kuulemma kauheeta vauhtia, mutta siitä mulla ei ollut kyllä aavistustakaan. Eikä kukaan ollut sanonu, että pitäisi olla paikallaan. Nih. JPllä oli täysi työ roikkua mun liivissä kiinni etten pääsisi karkuun taikka nousisi vahingossa pintaan. Ekan sukelluksen jälkeen fiilis oli yhä tjaah, mutta lounasta napaan ja Homerunille tekemään uusi yritys. Lisää samoja jamppoja sielläkin asusteli ja 50 minuuttia tuntui melkein liian pitkältä ajalta olla uppeluksissa. Harmillista sinänsä etten saanut kiksejä lajista, Spiidi ainakin sitä kovasti toivoi. Luulen tosin, että monen asian summa latisti kokemusta. Ainakin auringonpaistetta kaipasin antamaan väriä korallille. Mutta olenpahan henkilökohtaisesti käynyt ihmettelemässä mitä kahdeksan metrin syvyydessä tapahtuu ja JP sanoi, että hyvä sukeltaja musta tulisi. En ainakaan tällä erää suorita kurssia, mutta ehkä joskus. Paluumatka Chalong Bayhin olikin sitten kaikkea muuta kuin hauskaa. Istuskelin takakannella ja katselin horisonttiin, joka pysyi nätisti suorassa, mutta veneen laita oli horisonttiin nähden 40 asteen kulmassa. Barf. Hengissä päästiin kuitenkin takaisin satamaan ja saunalla hengailtiin taas aikamme.
Sateet alkoivat hiukan hellittää, muuttuivat onneksi kuuroluonteisiksi. Kyllä kymmenen perättäistä sadepäivää alkoi ollakin jo tarpeeksi. Yksi puoliaurinkoinen iltapäivä vierähti erään kaupan terassilla (kyllä. kaupalla voi olla terassi) Changia kitaten. Oluessa oli jotain kovasti vialla, sillä siitä tuli hedari illalla. Ei siis aamulla, mikä olisi ollut normaalimpaa. Mutta mitä pienistä. Thaimaalainen elokuvateatterimeininki käytiin myös tsekkaamassa, vaikka huonoista leffoista oli vaikea valita vähiten ankeaa. Tarjolla oli vain sci-fi sävytteisiä pätkiä, mutta alistuin katsomaan Cowboys and Aliensin. Siinä kiteytyi kaikki syyt miksen katso länkkäreitä enkä sci-fiä. Ennen leffaa näytettiin toki minuuttitolkulla mainoksia, joiden sisältö meni täysin ohi kun ei tuo thai oikein taitu. Kovin oli dramaattisia mainoskikkoja käytetty, verta ja suolenpätkiä kuuluukin olla kuurojen liiton mainoksessa juu. Mainosten jälkeen oli aika nousta kunniottamaan herra kuningasta kansallislaulun ajaksi. Sitten vielä ihan pari traileria ja alienit kehiin. Kokemus tuokin. Normileffalippu on vaille kolme euroa, mutta lataamalla 15 eskoa pöytään pääsee hiukan fiinimpään näytökseen. Hintaan kuuluu buffetruokailu ja leffaa saa toljottaa jättimäisissä tuoleissa lojuen hintaan sisältyviä poppareita ja limua nauttien. Täytyisi kai käydä testaamassa. JP oli käynyt ystävätyttönsä ja tämän 8-vuotiaan pojan kanssa katsomassa thaileffan, joka oli kunnon hojohojopätkän tavoin peittelemättömästi näyttänyt puhkotut silmät ja muut länsimaissa lapsilta ehdottomasti kielletyt skenet. Pahis, joka sai kuolettavan iskun todellakin kuoli. Täällä ipanoita ei altisteta Hollywoodskeidalle, jossa kuolee vasta sitten kun on taottu baseballmailalla päähän, ammuttu rintaan, ajettu autolla yli ja hirtetty, vaan he tajuavat heti mihin oikeasti kuolee. Tässä kai syy miksi aasialaiset lapset käyttäytyvät äärettömän kauniisti, _paljon_ paremmin kuin länkkäripennut: he eivät uskalla käydä ryppyilemään vanhemmileen. En kyllä ehkä kuitenkaan veisi alaikäisiä katsomaan Bangkok Kung Fu -leffaa.
Laiskasti, ja Spiidin kannalta valitettavan vähillä sukelluksilla, etenee Phuketissa oleilu. Kuitti.
-L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti