Hotellissa asuu yleensä kai lähinnä työmatkalaisia, sillä aamiaistarjoilu on klo 6-9. Kuka tuohon aikaan mitään syö? Ja kuka tuohon aikaan on edes hereillä? Tokihan sitä hintaan kuuluvat bagelit ja muffinssit täytyy silti käydä mussuttamassa, joten perjantaina kello herätti aamiaiselle klo 8. Tarkoituksena oli käydä heti perjantaina Gracelandissa, jos vaikka keskusta tulvii ja joudumme lähtemään ennen perhe Presleyn kodin näkemistä. Illalla hereillä oli vain Beale Street ja nyt se oli aavemaisen hiljainen. Eikä muutenkaan olisi voinut uskoa kaupungissa olevan lähes 800 000 asukasta sillä arkiaamusta huolimatta liikettä näkyi todella vähän. Eli ilmeisesti täällä ei juuri kukaan ole hereillä heti aamusta. Kävelimme päättömästi pitkin katuja ja yritimme löytää jonkinlaisen turisti-infon, josta saisi hiukan paremman kartan kuin hotellin tarjoama. Ei löytynyt.
Päätön tallustelu vei meidät Orpheum-teatterin luo ja jouduinpa hihkumaan ääneen kun huomasin, että vain tänä viikonloppuna esitetään Broadway-show Monty Python's Spamalot, joka on siis "a new musical lovingly ripped off from the motion picture Monty Python and the Holy Grail". Perjantai-illan ohjelma oli sillä sekunnilla päätetty! Kello hiipi jotenkin mystisesti puoleenpäivään, joten Graceland-visiitti sai siirtyä seuraavaan päivään. Sun Studiolla kävimme pyörähtämässä, mutta kun on pakko budjetoida (etenkin kun teatteriliput haukkasivat yllätyskulun), niin levytysstudiokierros jätettiin väliin ja tyydyimme tutkimaan myymälän tarjontaa. Mä fiilistelin ajatuksella, että tässä rakennuksessa rock'n'roll-starat kuten Elvis, Cash ja Jerry Lee on levyttäneet. Vau. Lämpötila kipusi yllättävän korkealle ja hupparit ja umpikengät käytiin nakkaamassa hotellille. Lounaalla maistelin lisää etelän makuja: uppopaistettua kissakalaa, bataattiranskalaisia ja paistettuja vihreitä tomaatteja. Hyvää, mutta vaikka annos oli pienempi lounaskoko ei ollut mitenkään mahdollista syödä kaikkea. Otettiin loput mukaan, toivoen, että törmäisimme kodittomaan heppuun jolle lähes koskematon ruoka kelpaisi. Mutta niinkuin monen muunkin asian kanssa, sitä mitä etsit ei näy missään. Ruokaboxi jäi kirkkopuistoon odottamaan josko joku nälkäinen sen löytäisi. Koska Memphis on bluesia enemmän kuin mitään muuta istahdimme itseään irkkupubiksi tituleeraavan baarin aurinkoiselle terassille kuuntelemaan kahden miehen bändiä. Juomavalikoima oli irkkupubiksi luvattoman huono, mutta jos isompi jano olisi yllättänyt niin gallonan sankko jotain jenkkilitkuolutta löytyi listalta. Hyvä musiikki paikkasi juomavajetta hyvin. Vielä ennen illan hupailua kävimme katsomassa miten levällään Missisippi oikein on. Keskustan kohdalla penger on korotettu, joten välitöntä tulvavaaraa tässä kohdin Memphisiä ei ole, mutta rannan puisto sekä Mud Island ovat jo veden armoilla. Kello tuli vihdoin seitsemän ja suuntasimme vähiten rähjäisissä vaatteissamme loistokkaaseen v. 1928 rakennettuun teatteriin. Jo ohjelmalehtinen sai naurukyyneleet valumaan poskille, sillä Pythonit olivat tehneet "Suomi-parodian" Bin Faaarkrekkion's new Moosical: Dik od Triaanenen fol (Finn's Ain't What They Used To Be). Näyttelijöiden nimet olivat täynnä kaksoiskonsonantteja ja triplavokaaleita ja kuka kukin on -osiossa kävi ilmi, että lähes jokainen oli puunhakkaaja tai hirvenkasvattaja ja hyvin kiinnostunut maanviljelyksen kehityksestä yhdeksi sivistyneimmistä teollisuuden aloista. Showhun kuuluisi myös pysäyttävän upea Itä-Suomen hirvibaletin esitys, jossa 45 mahtavaa eläintä tanssivat. Ei muuta kuin odottamaan produktion ensi-iltaa... Suomeakin mainostettiin hienosti mm. seuraavasti "Kaikissa hotelleissa on verhot.", "Älä usko ketään, joka sanoo ettei Suomesta saa tomaatteja. Tottakai saa." Halvimmat hattuhyllypaikat olivat itseasiassa todella hyvät ja illan show pidensi elämäämme rutkasti. Jos nauru siis sitä pidentää. Etenkin järvenneitoa näytellyt nainen oli todella lahjakas laulaja ja pääsi revittelemään kuin Whitney Houston ja Mariah Carey konsanaan. Noiden diivojen parodioinnin lisäksi myös Lady Gagaa kuultiin noin kolme tahtia. Siinäkin oli melkein liikaa. Käsikirjoitusta oli siis päivitetty jonkin verran alkuperäisestä, mutta se oli tehty niin hyvin ettei perinteinen Python-huumori kärsinyt lainkaan. Uskallan väittää musikaalin olleen jopa leffaa hauskempi.
Lauantaina oli vihdoin Graceland-päivä. Otettiin paikallisbussi tontille, jotta säästyisimme turistiturneelta ja säästäisimme rahaa. Kartanokierros meni kylläkin karjalauma-meiningissä, sillä ihmiset kuljetettiin pikkubussilla toiselta puolelta katua, jossa on kaikki oheissälä, kadun toiselle puolelle itse talolle. Ei ole sitten kellekään tullut mieleen tehdä kävelysiltaa vilkkaan tien yli? Ai niin, eihän täällä kukaan kävele edes 300 metriä. Talon sai sentään kiertää omassa tahdissa, audio-opastus kertoi ihan mielenkiintoisiakin juttuja. Myös Elviksen, Priscillan ja Lisa Marien itsensä puhumina. Talo kun oli kierretty niin takaisin bussilla tien toiselle puolelle ihailemaan Elviksen autoja, lentokoneita ja vaatteita. Jokaisesta näyttelystä uloskäynti vei suoraan uuteen myymälään, jossa myytiin samaa kamaa kuin siinä edellisessäkin. Yllättävää. Vaikkei kumpikaan meistä ole hillitön Elvis-fani niin Graceland oli mielenkiintoinen paikka, onhan Elvis kuitenkin Elvis. Elvistely vei meistä mehut aika totaalisesti, mutta pienen välikuoleman jälkeen oli taas aika maistaa uusi pala etelää. Kaupungin parhaisiin kuuluvan Rendezvous-raflan ribsit saivat minut onnelliseksi siitä etten ole kasvissyöjä. Iiiiso NAM. NBAn play-offit ovat parhaillaan käynnissä, lauantaina Memphisin jättimäisellä FedEx Forumilla pelasi paikallinen Grizzlies Oklahoma Cityä vastaan ja kuinkas ollakaan kotijoukkue otti ja voitti. Bileet olivatkin sitten sen mukaiset, että ollaan astetta lähempänä finaalipaikkaa. "Kotimatka" kulki taas joenrannan kautta, jossa ei huomattavaa muutosta pystynyt havaitsemaan. Kaupungilla pyöriessä on vaikea muistaa, että myös Memphisin alueella on jo useita satoja koteja jäänyt tulvan alle ja joen pinta senkun nousee. Uutisissakaan ei puhuta muusta kuin tulvasta ja Bin Ladenin kuolemasta. Tulvalla mässäillään pyytämällä ihmisiä lähettämään kuvia ja sitten "kauhistellaan", että jopas jotakin kun tuollahan kelluu sohva, hyvähän sillä olisi meloa pitkin poikin heheh. Hei oikeesti, se on jonkun pilalle menneestä kodista urpot. Ja sanomattakin selvää, että toinen uutisaihe saa lisää idiotismia valloilleen. Terrorismihan on nyt menneen talven lumia kun yksi paha mies tapettiin. Duh.
Sunnuntai otettiin lepopäivää pyhittäen ilman suurempaa suunnitelmaa. Soul-legenda ja pastori Al Greenin seurakunta on kuulemma vierailijaystävällinen ja halleluja-kirkossa olisi näiden pakanoiden ollut kovin mielenkiintoista käydä, mutta kuinka ollakaan kyseinen kirkko on automatkan päässä. Höh. Päätettiin myös ettei herätyskello pyhänä herätä, mutta Spiidi heräsi jo ennen kahdeksaa (ja oli rättiväsynyt sitten puoli päivää). Aamiaisbrunssille mentiin Memphisin vanhimpaan ja todella suosittuun dineriin, Arcadeen. Jatkettiin nyt-maistetaan-kaikkea-etelän-ruokaa-mitä-järjen-rajoissa-voidaan -teemaa ja aamiainen pitikin sitten nälän poissa koko päivän. Mun satsi oli paistettuja munia, pekonia, bataattipannukakkuja ja grits (=maissipuuro, vähän niinkuin mannaa) ja Spiidillä oli lisäksi makkaraa (jotka näyttävät enemmänkin pieniltä burgeripihveiltä kuin makkaralta), biscuits (=vaaleaa sämpylää, miksi sitä sanotaan keksiksi?) ja gravy (=kastiketta, jota kai oli tarkoitus syödä makkaroiden kanssa). Vyöryimme pitkin South Main Historic Arts Districtiä, jossa talot ovat vanhoja tehtaita tai muita teollisuushalleja. Taidegalleriat olivat valitettavasti kiinni ja Lorraine Moteliin perustettu ihmisoikeusmuseokin aukeaa sunnuntaisin vasta iltapäivällä. Martin Luther King Jr. ammuttiin kuoliaaksi kyseisessä motellissa ja pari huonetta on jätetty vuoden 68 asuun. Olisi siis ollut mielenkiintoinen paikka käydä. Useat alueen punatiilirakennukset on saneerattu upeiksi asunnoiksi, mutta entisessä bordellissa toimii nykyään baari jonka yläkerrassa on yhä mm. sänkyjä muistona vanhoilta ajoilta (semiyök). Memphisissä on muutenkin erikoinen arkkitehtuuri, vanhoja teollisuusrakennuksia on siellä täällä modernien pilvenpiirtäjien lomassa ja useita hylättyjä rakennuksia on myynnissä. Siis kokonaisia pilvenpiirtäjiä tai tehtaita. Hotellimme vieressä on vuonna 1929 valmistunut kaunis monikymmenkerroksinen talo, joka on ollut tyhjillään noin 30 vuotta. South Mainilla sijaitsee hylätty Hotel Chisca, josta WHBQ-radio asema päästi ensimmäisenä aalloille Elviksen. Kauempana keskustasta on kuulemma 1927 rakennettu ostoskeskus joka on ollut tyhjillään 90-luvun alusta, sillä sekä rakennuksen purkaminen että restaurointi on liian kallista.
Aikamme South Mainia kierreltyämme suuntasimme yhä vain kuumenevassa päivässä jälleen joen rannalle. Porukkaa oli pilvin pimein ihmettelemässä jo alunperinkin massiivisen Mississippin yhä laajenevaa uomaa. Nyt perjantaina kävelemämme rantakivetys oli jo uppeluksissa ja jokilaivabisnes sen kuin kukoistaa. Jotenkin kieroutunutta, että memphisläiset ottavat tulvan viihteen kannalta. Jokilaivojen ja rahtiproomujen lisäksi kaikki liikenne joella on kielletty ja poliisit partioivat sekä joen rannalla että joella. Jatkoimme edemmäs yläjuoksulle kohti suurta peilipintaista pyramidia, jonka oli kai tarkoitus olla Memphisin Eiffel, mutta konsertti- ja urheiluareenana toiminut tötterö on ollut toimettomana nyt jo muutaman vuoden. Aamupäivän viileys oli todellakin kadonnut ja pitkät housut rupesivat ahdistamaan sen verran, että sortsienvaihtotauko hotellilla oli pakollinen. Onneksi hotla on hyvällä paikalla halvasta hinnastaan huolimatta ja vermeiden kevennyksen jälkeen jatkoimme omituisena olemista eli lähdimme kävelemään kohti historiallista Victorian Villagea, joka on parin korttelin kokoinen viktoriaanisella aikakaudella rakennettu asuinalue. Muutama talo on restauroitu entiseen loistoonsa, yhdessä toimii museo, jossa on näytillä myös aikakauden vaatteita ja huonekaluja. Olimme kuitenkin pihejä ja tyydyimme kiertelemään taloa ulkopuolelta maksamatta sisäänpääsyä. Tontilla oli myös hienoin koskaan näkemäni leikkimökki, rakennettu vuonna 1890, laajennettu 1907 ja 1927 ja restauroitu 2007. Samalla tontilla oli myynnissä parhaat päivänsä nähnyt kartano, jonka toivottavasti joku ostaa ennen kuin talo on pelastamattomassa kunnossa. Viktoriaanisten korttelien ulkopuolella oli sitten taas karu nykypäivä näytillä: slummiutuneita kerrostaloja ja kodittomia. Ei siis ihme jos vanha talo on vaikea saada myytyä kun naapurusto ei ole kaikkein viihtyisin. Jalkapatikka jatkui kohti Beale Streetiä ja kylmää juomaa. Parkkeerasimme ensimmäisen kohdalle osuneen livemusisoinnin luo kahden dollarin frozen margaritojen kanssa ja päätimme, että sightseeingit on nyt tehty. Beale Streetillä on samat juomalait kuin New Orleansin French Quarterissa, monella nurkalla on olutkioskeja, joista saa muovituopin matkaan mukaan. Seuraavalle terassille houkutteli sekä mahtava ääni että litrainen olut. Artisti oli Mojo Queeninä tunnettu Ms. Zeno, jolla oli suuren äänen lisäksi hyvin suuri rintavarustus. Spiidin parta kiinnitti daamin huomion ja ensin luvan multa kysyttyään kutitteli tissejään parralla. Saimme muulta yleisöltä aplodit kun olimme Suomesta saakka vaivautuneet paikalle. Jee, harvemmin sitä baarissa suosionosoituksia saa! Ms. Zeno todellakin hyödyntää Luojan luomia muotojaan, sillä kympillä sai kuvan itsestään daamin ja kaksosten kanssa, jotka toimivat muuten myös mikkitelineenä. Olutta ja muuta juomaa tuli nautittua sen verran, ettei jambalayaa mahtunut mahaan kovinkaan paljon ja vetäydyimme uupuneina hotellille jo aikaisin.
Nyt istuksitaan Memphisin lentokentällä odottamassa lentoa Chicagon kautta San Franciscoon. Sisuskalut saivat turvatarkastuksessa päivittäisen säteilyannoksen ja hiukan oli naurussa pitelemistä kun skannerissa piti seistä haara-asennossa kädet pään päällä. Spiidi oli skannerin läpäistyään kuitenkin niin epäilyttävän näköinen, että joutui vielä agentin taputeltavaksi. Suunnittelin hommaavani paidan, jossa lukee "Pro-islam, Anti-terrorism" ihan mielenkiinnosta, että kuinka muhun, vaaleaan länsimaalaiseen, tässä maassa suhtauduttaisiin tuollaisella "ristiriitaisella" kannanotolla varustettuna. Tämä siitä syystä, että eräältä lennolta oli poistettu kaksi muslimimiestä ihan vaan sen takia, että olivat muslimeja. Tai ainakaan eilisissä uutisissa ei muuta syytä osattu kertoa. Todella röyhkeä ollut sen purkin kapteeni. Mutta onhan se kai vaikeaa suhtautua puolueettomasti ihmisryhmään, joka on leimautunut muutaman urpon vuoksi. Etelävaltioissa sai itsekin yrittää saada telkkarin poliisisarjojen aiheuttamaa alitajuista aivopesua kumottua vaikken koskaan ole kokenut olevani rasisti: esim. Memphisissä mustia on noin 62% kaupungin väestöstä ja hyvin suuri osa nuorista miehistä pukeutuu niikuin kaikki mustat pahikset telkkarissa, mutta heistä varmasti vain pieni murto-osa on oikeasti rikollisia. Yhdessä Beale Streetin baarissa oli hiukan hämmentävä pukukoodi: miehillä ei saa olla päähinettä, aurinkolaseja, ylisuuria t-paitoja tai lököttäviä housuja. Juuri edellä mainittu suuri osa Memphisin nuorista miehistä eivät siis ole tervetulleita asiakkaita pelkästään tyylinsä takia. Käsittämätöntä.
Loppukaneettina sanottakoon, että Memphis on kiistämättä kolmen Bn kaupunki: beer, blues & barbeque. Ei voi kuin suositella, jopa enemmän kuin New Orleansia.
-L
P.S. Arvatkaa ketkä myöhästyivät jatkolennoltaan Chicagosta San Franciscoon... Olihan 35 minuutin vaihtoaika hiukan tiukka, mutta hyvin se olisi riittänyt jos lento Memphisistä olisi osannut lähteä ajallaan eikä yli puolta tuntia myöhässä. Blaah. Spiidi pääsi muuten Mempparissa vielä toistamiseen TSA-agentin kopeloitavaksi, juuri ennen koneeseen nousua. Hahaa! Maailman pienimmästä lentokoneesta (2+1 penkkiä per rivi) oli esteettömät näkymät osalle tulva-alueita. Aika hurjan näköistä joissakin paikoissa ja vielä useiden kymmenien kilometrien päässä joen sivuhaarat olivat revenneet pelloille ja metsiin. Jollakin tavalla asiantuntijat ovat ennustaneet, että joki nousee tulvahuippuunsa ehkä jo tänä iltana ja alkaa sen jälkeen hitaasti mutta varmasti laskea. Useat sadat kodit ovat kuitenkin veden vallassa ja luultavasti vain muutama kymmen niistä on vakuutettu. Charlotte keroti, että niin kauan kuin on talolainaa tulvaherkillä alueilla on pakko olla tulvavakuutus, mutta kun talo on kokonaan oma ei vakuutusta kukaan pakota ottamaan. Se on siis ensimmäisten karsittavien kulujen joukossa jos rahasta on tiukkaa. Surkeaa. Tällaisia tapauksia oli Katrinankin aikaan aivan liian paljon.
Ennen laskeutumista stuertti ystävällisesti kuulutti, että koneessa on muutama matkustaja, joiden pitää päästä ulos välittömästi, joten josko he keiden jatkolento ei lähde seuraavaan puoleen tuntiin istuisivat aloillaan kunnes kiireisimmät ovat päässeet ulos. Eiköhän riviltä 4 löytynyt yksi tahvo, joka nousi laittamaan papereita laukkuun ja kaikessa rauhassa sulki vetoketjut ja tohisi tavaroidensa kanssa. Eikä väistänyt vaikka Spiidi ihan kiltisti sanoi anteeksi, mutta meillä olisi kiire. Argh. Jouduimme odottamaan portille pääsyä piinavan pitkät viitisen minuuttia, mutta olen varma, että kyseinen ukkeli oli syynä siihen että missasimme jatkon. Tässä vaiheessa oli siis jo aika selvää ettemme ehdi jatkolle, mutta pitihän sitä kuitenkin juosta viereiseen porttisiipeen vain todetakseen, että kone lähti jo ja että onpa meillä huono kunto. Mahduimme onneksi seuraavalle lennolle Friscoon, joten olisimme vain vajaat kolme tuntia myöhemmin perillä. Tässä kohtaa olimme tyytyväisiä, että olimme varanneet huoneen halvimmasta löytämästämme lentokenttähotellista, johon on ilmainen shuttle-kuljetus. Ei olisi kovinkaan innostanut enää iltakymmeneltä kimpoilla täysin tuntemattoman kaupungin keskustaan majapaikkaa etsimään.
Ilmeisesti hra Murphy ja lakinsa olivat pistäneet likaiset sormensa peliin, sillä vaikutti siltä, että se lento jolta myöhästyimme oli ainut joka lähti ajoissa. Lähtö Chicagosta siis myöhästyi entisestään. Tällä kertaa syynä lähinnä ihmisten käsittämätön tyhmyys. Täällä koneet boardataan ryhmissä (Group 1-4) ja jostain tuntemattomaksi jäänestä syystä ryhmä yksi, joka pääsee koneeseen ensin istuu riveillä 1-15. Joten koneen käytävä on täysin tukossa kun ryhmä kaksi haluaisi päästä paikoilleen riveille 16-25. Sen lisäksi kaikki kokevat tarpeelliseksi jumittaa mahdollisimman kauan ennen istumista ja kaivaa vasta nyt kaikki matkalukemiset ym laukusta joka laitetaan vielä jahkailun jälkeen säilytyslokeroon. Luonnollisesti paikannumero on täysin mahdotonta lukea oikein ja kun täti istuu jo mukavasti penkkiin vyötettynä niin joku tulee sanomaan hei se on mun paikka. Siinä sitten sumplitaan, että jaa missäs minä sitten istun. Huoh. Stuertit kuuluttivat kaikkiaan KOLME kertaa, että olkaapa ystävälliset ja päästäkää koneen takaosaan pyrkivät matkustajat ohitsenne niin pääsisimme lähtemään, kun olemme muutenkin jo hiukan myöhässä. Kuulutuksista ei näyttänyt olevan mitään hyötyä. Istuimme siipien varuloskäytävän kohdalla ja erittäin tomera stuertti halusi nopeasti hoitaa briiffauksen, miten exitin kohdalla istuvien tulee tarpeen tullessa toimia. Asiat selitettyään, hän kysyi kaikilta 12 matkustajalta pystyvätkö he toimimaan näin. Eräs intialainen rouva rupesi siinä sitten kikattelemaan ettei hän mistään rupea ulos hyppimään. Stuertilta näytti otsasuoni pullistuvan aika hanakasti, mutta onneksi nopeasti löytyi mies joka vaihtoi mummon kanssa paikkaa ja kaikki exit-tontut lupasivat toimia tehokkaasti mahdollisessa hätätilanteessa. Myös minä. Sitten kun vihdoin kaikki ovat perseet penkissä ja stuertit tsekkaavat onko turvavyöt kiinni ja elektroniikka sammutettuna (nämäkin asiat kuulutettiin jo ainakin kertaalleen) ja kun ei ole niin kuulutetaan uudelleen. Vielä viimeinen tarkistuskävely matkustamon läpi ja takanamme istuneelle miehelle kuulimme sanottavan: nyt laite kiinni tai otan sen sinulta pois. Ikinä, siis EI IKINÄ ole koneen liikkeelle saaminen kestänyt näin kauan vain sen takia että ihmiset ovat idiootteja. Kiitos tästä mahdollisuudesta avautua. Nyt kuittaan ja huomenna on päivä uusi, johon sisältyy toivottavasti vähemmän urpoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti