Bussiasema oli jossakin "uuden" kaupungin puolella, marssimme noin 5 tunnin bussissa istumisen jumittamina lähimmälle paikallisbussipysäkille ja ensimmäinen kohdalle osunut pikkubussi vei meidät jonnekin keskustan suuntaan. Onneksi linnoitus oli helppo havaita ja jäimme jotakuinkin oikeilla kulmilla kyydistä pois. Vanha kaupunki on todellakin UNESCO-listauksensa ansainnut, idyllinen, jokseenkin turhan paljon autoilijoiden valtaama, kaupunginosa, jossa jalkakäytävät ovat paikoin _hyvin_ korkeita.
Hostal del Pirata oli valittu halvimpana kolmesta vaihtoehdosta ja kun astelimme respaan niin kukas muukaan kuin Méridassa hyvästelemämme Jean istui katsomassa fudista. Tarkoitus oli nähdä vasta Thaimaassa seuraavan kerran. No kaikki tiet vievät minne travellerit ovat menossa. Hostelli vaikutti kelvolliselta, vaikkakin Lonely Planetin luonnehdinta patjojen kiinteydestä piti paikkansa, "mash-potato firmness".
Tiistaista lauantaille viihdyimme Campechen historiallisissa raameissa. Kuljimme lisää paikallisbussilla, joka oli sinänsä hermojakiristävä kokemus. Jos sinulta kysytään hyvin heikolla espanjalla meneekö tämä bussi San Migueliin, niin vastaatko siihen konekiväärivauhdilla jotakin ja sitten hermostut kun ei ymmärretä? Niinpä. Eipä ollut samaa mieltä se bussikuski, jonka kanssa tämän keskustelun kävin. Onneksi ystävällinen sielu osoitti mistä bussit menevät: luonnollisesti etsimämme bussi meni pohjoiseen vaikka määränpäämme oli etelässä. Ai niin: tämä on Meksiko, epäloogisuuksien tyyssija. San Miguelin linnoitus oli kuin Suomenlinna pienoiskoossa ja merimaisemat olivat upeat. Mayojen arkkitehtuuriin tutustuimme pariinkin otteeseen, eivät ole olleet turhia jätkiä vuosisatoja sitten. Eivätkä olleet nyysöjä myöskään kotipaikkansa puolustamisessa. Espanjalaiset saivat perustettua Campechen 1531, mutta mayat pistivät niin kovaa kampoihin, ettei yksikään eurooppalainen pystynyt asumaan kaupungissa yli kymmeneen vuoteen. GO maya!
Muut "pakolliset" nähtävyydet olivat keskusaukion laidalla komeileva yli 300-vuotias katedraali, joka oli ulkoa aivan samannäköinen kuin muut tähän mennessä näkemämme, mutta sisältä huomattavasti loisteliaampi, sekä itse kaupunkia ympäröivä linnoitus, jonka seitsemässä ehjänä säilyneessä "kulmatornissa" oli joku näyttely. Muuten Campechessa oleskelu oli aika laiskaa, mutta lomallahan tässä ollaan. Arkiset asiat, kuten jatkojohdon ostaminen, helpotti elämäämme huimasti. Celestúnissa saimme tarpeeksemme viritelmistä, joilla pitää Macin laturi adaptereineen seinässä niin että upeasta 110 voltin sähköstä edes osa ohjautuisi koneeseen ladaten sitä (ks. oheinen kuva).
Supermarketit ilmeisesti aktivoivat eläkeläisiä ottamalla heitä pakkaajiksi, joka aiheutti ensin pientä hämmennystä, kun ei tiennyt paljonko heille kuuluu antaa tippiä (emme tiedä vieläkään, annamme aina jotain hiluja). Toki olemme huvittaneet ainakin yhtä setää ostamalla neljä kappaletta herkkusieniä. Ensin ei ihan auennut mikä siinä niin hauskaa oli, mutta kun huomioimme paikallisten kertaostosmäärät olisi sieniä selvästikin pitänyt olla neljä kiloa. Kaupat ovat muutenkin hiukan koomisia tässä maassa ja etenkin pienemmissä kaupungeissa. Sen lisäksi että ovella luukutetaan listahittejä niin voit parhaassa tapauksessa ostaa samasta myymälästä jääkaapin, sohvaryhmän, työkalut, alusvaatteet sekä skootterin. Vaikuttaa siltä, että jos kukkakauppiaan naapuri on menestynyt myymällä flipflopeja niin tokihan kukkakauppiaskin ottaa niitä valikoimiin. Toisaaltahan se kai on kätevääkin, mutta kaipa sitä haluaisi yhdessä myymälässä pystyä vertailemaan erimerkkisten jääkaappien ominaisuuksia, kun nyt voi lähinnä verrata kahta Daewoota: mopoa ja liettä. Saattaisi mennä hermot. Sen sijaan moskiittoverkkoja ei kukaan ole tajunnut ottaa valikoimiinsa. Maassa, jossa hyttyset rellestävät iltakuudesta aamukuuteen ei verkkoja eikä oikein kunnon karkotteitakaan saa mistään! Hätä ei ole tämän näköinen sillä kangaskauppoja, jotka todellakin myyvät vain kangasta ja ompelutarvikkeita (sekä valmiita suihkuverhoja kiinnikkeineen) on kaupunki kuin kaupunki pullollaan. Rohkaisimme itsemme ja menimme kysymään moskiittoverkoksi sopivaa kangasta. Vastauksesta sai selvää sen verran, että sellaista löytyy yläkerrasta ja jotainjotainjotain kolme metriä. Jesh. Toki sama keskustelu piti yläkerrassa käydä nuoren miesmyyjän kanssa, joka tuntui karkaavan joka toinen minuutti kangaspakkojen taakse puhumaan puhelimeen. Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että haluamme neljä metriä kolme metriä leveää kangasta niin oli aika voittajafiilis. Meksikossa kun tunnutaan työllistämään vähintään 10 ihmistä/myymälä riippumatta kaupan koosta niin myös täällä yksi ihminen leikkasi kankaan ja kantoi sen tiskille, jossa toinen ihminen pakkasi sen pussiin, johon nitoi kuitin jonka asiakas sai maksaessaan kolmannelle ihmiselle ostoksensa lapun perusteella, jonka ensimmäinen ihminen oli antanut. Ette usko miten uuvuttava ostosreissu!
Yksi kokonainen päivä meni hostellin kattoterassilla istuksien ja matkasuunnitelmaan jatkoa miettien. Meksikossa on aikaa palloilla vielä kuusi viikkoa, siinähän ehtii vaikka mitä. Myös hostellin keittiö sijaitsee katolla ja merenrantakaupungissa kun olemme niin saimme karusti todeta etteivät kaasuliesi ja ulkokeittiö kulje käsi kädessä. Puolen sentin paksuisiksi nuijittujen kanafileiden kyspsentämisessä meni vartti, sillä tuuli viilensi paistinpannua. Huoh. Hostelli oli hinta-laatusuhteen hyvyydestä huolimatta hiukan tylsä, taisimme olla ainoat backpackerit ensimmäisen päivän jälkeen. Muut olivat autoilevaa vetolaukkukansaa, joista ei ollut juttuseuraksi, joten päätimme, että lauantaina suuntaamme etäämmäs etelään. Adios Campeche!
-L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti