26.02.11 Valladolid, Yucatán, México

Jee Valladolidinkin hostellissa on ilmainen wlan :)

Jäähyväiset Holboxille olivat semihaikeat, relaan meininkiin oli jo niiiiiin hyvin tottunut. Ei maltettu kokkailla enää vikana päivänä vaan nautittiin slow foodin nameista valkosipulikatkaravuista ja banaaninlehden sisällä kypsennetystä kalasta. Michelada, kuuden chilin-soosilla tai vastaavalla maustettu olunen, oli vallan mainio juoma. Paitsi Spiidin mielestä. Hyvät puolet saarielämässä ovat ehdottomasti luvallinen laiskottelu, Mini Supereiden hyvät valikoimat, hedelmäkaupat, paljain jaloin tallustelu ja monipuolinen valikoima aktiviteetteja niitä kaipaaville. Joku nuori jannu tarjosi meille eräs aamu noin kasin aikoihin ensin kalastusretkeä sitten saarikierrosta ja viimeiseksi ruohoa. Ei valitettavasti tullut kauppoja mistään tuotteesta. Mutta hyvä valikoima kieltämättä. Huonoista puolista listan kärkeen nousee, ja muut seikat varjoonsa jättää, keski-ikäiset miehet jotka tarpovat pitkin rantaa aivan liian paljastavissa ja piukoissa uimahousuissa. Saisiko johonkin jättää lakialoitteen otsikolla "speedojen käyttö julkisilla rannoilla kiellettävä"?


Keskiviikkoaamuyöllä herätyskellon hälyttäessä molemmat totesivat etteivät olleet nukkuneet juuri lainkaan. Kolmessa viikossa tottui niin hyvin nukkumaan tulpat korvissa, ettei tulpattomana yönä puolille öin jatkuneen puheensorinan ja kikattelun sekä erinäisten metsäneläinten yön läpi jatkuneiden tappelurähinöiden takia uni ollut kovinkaan laadukasta. Tulppiahan ei voinut pitää, jotta herätyskelloon varmasti heräisi. Mutta eipä auttanut kuin heittää rinkka selkään ja suunnata pimeydessä lauttarantaan. Huoh. Bookswapissa tuli sitten fiksuna vaihdettua 7 kirjaa... Lupaan, etten hommaa uusia kirjoja ennen kuin määrä on vähentynyt pariin, kolmeen. Tai sitten palkkaan rinkankantajan. Satamaan oli matkalla sekä turisteja että mantereelle töihin pyrkiviä saarelaisia. Reilut 20 minuuttia botskissa sitten pikapikaa jo starttailevaan bussiin.

Vajaan kolmen tunnin, välillä hyvinkin töyssyisän (speedbumpit ovat lyhyitä ja korkeita), bussimatkan jälkeen pölähdettiin bussista Valladolidin keskustaan. Holboxilta saakka matkassa oli mukana espanjaa puhuva ranskalainen Jean niin univajeisilla aivoillani ei tarvinnut yrittää muodostaa lausetta "missä on hostelli La Candelaria?" Joo, joo, "dondé está" jne. Matkaa oli onneksi vain pari korttelia kätevästi numeroituja katuja: itä-länsi parittomat ja etelä-pohjois parilliset numerot. Osoitteessa mainitaan myös minkä poikkikatujen välissä talo sijaitsee (Calle 35, 42 y 44). Muy inteligente! Spiidi joutui alistumaan ensimmäiseksi yöksi 14 hlön dormiin, sillä privaattihuoneita ei ollut vapaana ja 6 hlön dormissa oli vain jokseenkin huteran oloisten kerrossänkyjen yläpunkat tyhjinä. Hollantilais-paraguaylaisen parin omistama hostelli on edullinen, viihtyisä, puhdas ja takapiha on aivan ihana. Täällä asustaa myös kaksi hellyyttävää chihuahuaa, Bob ja Kalugin, sekä kaksi kissaa, joista ei ole ihan niin paljon seuraa kuin hellyydenkipeistä hauvoista. Keskiviikko meni palloillessa zombeina mukavan oloisessa kaupungissa, jossa joutui taas muistaa varoa autoja, ja vetäydyimme nukkumaan hämmentävän aikaisin.

Torstaina hostellin vieressä olevan Iglesia La Candelarian kellot herättivät meidät mukavasti aamumessuun klo 07. 8 euron hintaiseen punkkamaksuun sisältyy kohtuullisen mukava aamiainen ja sen nautittuamme suunnattiin muutaman korttelin päähän paikallisten markettiin. Kauppahallin oloinen myyntipaikka oli täynnä vaate- ja hedelmäkojuja sekä koukuista roikkuvia elikon ruhoja. Ainuat ostoksemme olivat kaksi avocadoa, joita eilen metsästimme lähes tulkoon kissojen ja koirien kanssa, koska supermarketista ne olivat loppu (!!!) eikä täällä myydä hedelmiä muualla. Marketilta suuntasimme Cenote Zacíin, keskellä kaupunkia sijaitsevalle luolamaiselle lähteelle. Bongattiin kilppari ja parvi mustia kaloja, joista myöhemmin selvisi, että ne ovat silmättömiä lubeja.

Reippailtiin vielä kolonialistista arkkitehtuuria edustavalle luostarille parin kilsan päähän. Koko kaupunki tottakai on kolonialistinen, espanjalainen hemmo päätti päjäyttää Valladolidin Maya-asutuksen päälle vuonna 1545, sillä laguuni, jonka ääreen kaupunki oli ensin perustettu pari vuotta aiemmin olikin liian kuuma ja täynnä moskiittoja. Spiidin parta herätti taas kiinnostusta: noin kuusivuotias poika hyppäsi nykäisemään sitä ohikulkiessamme. Ilmeisesti myöskään lakkipäinen nainen ei ole kovin yleinen ilmestys, sillä sain osani kummeksuvista katseista. Kummeksuvia katseita meiltä päin saivat pitkin kaupunkia ajavat autot, joiden hinaamissa häkeissä oli laama, tiikeri (myös valkoinen), mustia panttereita, lumileopardeja sekä kameli. Kammoa. Jokin upeanhienonmahtava show, joka on kaupungissa vain kaksi päivää. Mutta tiikeli on kyllä valtavan ito kitta. Miau. Pitkän päivän iltaa istuttiin ranskalais-saksalais-irlantilais-suomalaisessa (me toistaiseksi ainoat suomalaiset) seurueessa, kunnes puoliltaöin vetäydyttiin privaattihuoneeseemme tsekkaamaan Meksikon tv-tarjonta. Yllättävän paljon dubbaamatonta ohjelmaa! Leffoina pyörii, espanjankielisillä tekstityksillä, muun muassa El Transportador 2 ja Parque Jurasicó sekä ratkiriemukas Hitch: Especialista en seducción. Simpsonit oli dubattu, señor Burns ei ollut kovin vakuuttava....


Perjantaina oli aika kulttuuripläjäykselle: colectivon kyydillä Julien ja Jeanin kanssa Ek' Balamin Maya-temppelin raunioille parinkymmenen kilometrin päähän Valladolidista. Aamupala vähän venähti ja osuimme paikalle hienosti juuri puolen päivän paahteeseen. Päivän urheilusuoritus oli kiipeäminen temppelin huipulle n. +33°:ssa. Maisemat olivat hienot, Chichén Itzákin näkyi horisontissa. Mayat ovat kai vilkutelleet toisilleen temppeleiden katoilta. Pari tuntia riitti helteessä palloiluun, sillä temppelialue on aika pieni ja suuntasimme hikisinä takaisin Valladolidiin.

En muista milloin olen viimeksi ollut yhtä kuumissani ja milloin kylmä olut olisi maistunut yhtä hyvälle. Etenkin kun sitä(kin) sai keskustan kaupoista metsästämällä metsästää. Päivän kuumuuden muututtua illan lämmöksi käytiin Palacio Municipalin yläkerrassa tsekkaamassa irkku-Callumin suosittelema näyttely: neljä jättimäistä taulua, joissa kuvattiin Valladolidin perustaminen. Vaikuttavat teokset valkoisen miehen julmuudesta. Illan ratoksi viriteltiin vielä pystyyn Texas Hold'em-turnaus, Spiidi voitti iiiiiison kasan pikkukiviä eli 30 pesoa (n. 1,80 €). Wohoo!

Nyt on lauantai-aamupäivä ja istuksin hostellin toimistoksi muuttuneiden pöytien ääressä muiden datailijoiden kanssa. Joukkoon liittyi myös toinen helsinkiläinen nainen. Spiidi lähti Jeanin kanssa käymään Chichén Itzássa. Itse olen erilainen nuori (?) enkä vieraile kuuluisassa Chichén Itzássa, tuttavallisemmin Chicken Pizzassa, Yucatanin kierroksella. Hah. Onhan noita temppeliraunioita tällä niemimaalla vaikka muille jakaa, joten varmasti vielä ainakin toiset mokomat tulee tsekattua. Kunhan Spiidi ja kamera palaavat niin saan laitettua kuvitetun tarinani tiedon valtatielle. Nyt lähden mekko-ostoksille. Toivottavasti jossakin myydään iltapukuja niin helma on tarpeeksi pitkä keskivertoyucatanilaisnaista 30 cm pidemmälle daamille.

-L


Spiidin palsta :)

Chicken Pizza oli aika jees :) Kaikkea krääsää ois saanu yhdellä ämyriikan taalalla myyjien mukaan. Myynnissä oli myös pantterin ääntä päästelevä pilli joka parilla eka kuulemalla oli hauska, mutta parin kymmenen kuuleman jälkeen sen olisi voinut tunkea puhaltelijan kurkkuun. Paikan hittituote varmastikin oli Hard Rock Cafe - Chichen Itza -paita vaikkakaan kyseistä ravintelia ei näkyny. Vähän mestasta jäi sellainen Linnanmäki-fiilis ilman mitään ajeluita. Mut siis itse rakennelmat olivat vaikuttavia eivätkä massiiviset jenkkituristiparvet olleet vielä saapuneet paikalle klo 10 aikoihin, joten paikka oli jopa varsin rauhallinen. Parin tunnin päästä pois lähtiessämme tilanne oli jo aivan toinen.

Mut joo, muut jutut tuossa Lottis jo kirjoittelikin joten eikun vaan hölökynkölökyn! :)

- Spiidi