Loppusanat

Tiistaina 11.10. parkkeerasimme pyllymme Air Berlinin sillipurkin penkkiin lopullisena päämääränä Helsinki-Vantaa. Tsägä kävi, että kone oli vain puolillaan ja saimme neljän penkin rivin kokonaan omaan käyttöön. Matka pois tulvien alta sujuu siis hiukan normaalia väljemmissä merkeissä. Keskiviikon vastaisena yönä klo 01 koputtelimme äitini oveen ja torstaina juna vei meidät Varkauteen jatkamaan Spiidin suvun yllättämistä. Molempien äidit selvisivät shokista ilman nitroja, mutta hyvin varjeltu salaisuus paluustamme aiheutti kunnon yllärit kaikille. Meitä kun ei odotettu kotiin vielä muutamaan kuukauteen.

Reissumme on ollut mahtava ja joka pennin arvoinen. Pennejä kuitenkin on rajallinen määrä ja päätimme rajan olevan nyt. Ajoitus kelin suhteen ei ole parhaita mahdollisia, mutta onhan noita talvia paleltu ennenkin. Reissu oli molemmille ensimmäinen reppureissu ja opimme ainakin sen, ettei meidän kannata suunnitella yli 6 kk matkoja jatkossa. Balilla alkoi olla molemmilla mielenkiinto uusiin paikkoihin aika nollilla, siksipä viime kuukaudet on ollut nimenomaan lomailua eikä matkustamista. Australia ja Uusi-Seelanti, joihin ei tällä rundilla mitkään rahkeet olisi riittäneet, jäävät odottamaan seuraavaa reissuinnostusta. Onhan sillä listalla toki jo Etelä-Amerikka ja Kuubakin.

Matkailu ilman sitovaa aikataulua ja budjettia on ollut mahtavaa. Suomea osaa taas arvostaa monessa asiassa paljon enemmän kuin normiarjen turruttamana uskoikaan. Maailmastakin on oppinut uusia asioita ja sen myötä myös itsestään. Ns. alemman elintason maissa ihmiset nauttivat elämästään vaikka asuisivat aaltopeltitalossa kun taas länkkäreissä vaan tuijotetaan maallisen omaisuuden määrään ja omaan statukseen. Noin niinkuin rankasti yleistäen. Olen aiemminkin viihtynyt kerrostaloyksiössä, mutta nyt unelmoin vielä vähemmän isosta talosta. Mitä niillä ylimääräisillä huoneilla oikeasti kuuluu tehdä? Ennen matkaa karsittiin molempien vaatekaappien sisällöt turhuuksista ja kulahduksista, mutta eipä kummemmin ole tarvinnut uusia kuteita ostaa. Vähemmän on enemmän, sano.

Kysymys, johon on saanut vastata jo aika monta kertaa: mikä oli siistein paikka? Vastaus, jonka molemmat ovat sanoneet jo aika monta kertaa: maana Meksiko, maisemina Amerikka. Meksikoon voisimme kuvitella ehkä muuttavamme, etenkin Chiapasin rannoille. Kunhan osaisivat siellä pohjoisemmassa lopettaa huumeista sotimisen. Reppumatkailu maassa on helppoa, bussit ovat ehjiä (toki niitä rupuisiakin kunnon extreme-matkailijalle löytyy) ja ajallaan. Siinä asiassa mañana-meiningistä ei ollut merkkiäkään. Fiilis oli koko maassa, paitsi siellä Riviera Mayalla, kohdallaan. Amerikan Yhdysvaltoihin taas kumpaakaan meistä ei saisi muuttamaan varmaankaan mistään hinnasta, mutta upeaa luontoa voisimme uudelleenkin lähteä ihailemaan. On vaikea sanoa mikä Jenkkilässä niin kovasti tökkii, mutta jotenkin siellä huomasi ärsyyntyvänsä monista asioista, jotka muissa "sivistysvaltioissa" on hoidettu epä-ärsyttävästi.

Hongkong toimii uudemmankin kerran kaupunkikohteena, samoin kuin Kuala Lumpur. Molemmissa näkyy brittihallinnon jäljet hyvänä sekoituksena Aasiaa ja Eurooppaa. Loputkin Malesiasta voisi olla asiallista käydä tarkistamassa. Indonesiasta jäi rapiat 300 saarta käymättä, mutta Gilejä hienompaa rantaparatiisiä on vaikeaa kuvitella. Toki sielläkin turismi tekee enemmän ja enemmän tuloaan, ehkei enää 10 vuoden kuluttua olekaan niin rauhallista. Balia emme jaksaneet oikein kiertää, mutta jos olisimme niin olisi ollut skootteri pyllyn alla ja huristeltu saarta ympäri. Ei siitä saaresta muuten mitään kunnon kuvaa saa. Thaimaan vierailu rajoittui aika muutamiin paikkoihin laiskojen lomailessa, mutta ihan hyvä kuva maasta silti jäi. Varkaudessa itse asiassa lueskelin uusinta Anna-lehteä. Siinä oli juttu Thaimaasta ja toimittaja oli kiteyttänyt aika hyvin sen mitä itselläkin olisi maasta sanottavaa. Lukekaa siis lehdestä.

Hienointa oli ehdottomasti vuoret (joita tuntuu olevan kaikkialla muualla paitsi Suomessa. Niin ja Hollannissa.) ja muutamat kanjonit Jenkeissä. Grand Canyon ei ainakaan omalle top 5:lle edes pääse. Onhan se helkkarin iso reikä, mutta muuten tylsä. Bryce Canyon menee puhtaasti kärkeen punaisine hoodooineen. Vau. Ehkä on jo käynyt selväksi, että hienoimmat biitsit löytyivät Gileiltä, mutta Meksikon rannat ovat hyvänä kakkosena. Kulttuurit olivat yhtälailla kiehtovia, niitä ei osaa laittaa järjestykseen. Mutta jos joku uskonto olisi pakko valita omakseen niin heittäytyisin Buddhan faniksi.

Matkalla nähty kurjuus ja kodittomuus oli todella masentavaa. Ihminen on ihmiselle susi sanotaan, eikä turhaan. Jenkeissä ja Thaikuissa näkyi se yhteinen nimittäjä, että vaikka talo olisi kaatumaisillaan pihassa on uusin ja suurin auto mikä kaupasta irtosi. Prioriteetit järjestyksessä? Autokansaa molemmat, sillä kävelevät turistit herättivät kummastusta yhtälailla.

Maita emme valloittaneet kuin kuusi, mutta paikkoja sitäkin enemmän. Ei sillä, että tarkoituksena oli kerätä leimoja passiin vaan nimenomaan nähdä maailman maita. Paljon nähtiin, mutta paljon on vielä näkemättä. Seuraava vuosi ainakin katsellaan kotiseudun maisemia ja totutellaan taas työelämään. Mutta ehkä hiukan uusin silmin. Ehkä.

Kiitämme toisiamme parhaasta matkaseurasta ja kaikkia hyviä tyyppejä, jotka kohtasimme matkoillamme.

Spiidi & Lottis kuittaa.